Valtaosa tapaturmista sattuu vapaa-ajalla. Yleisimmin harmia aiheuttavat liikkumiseen liittyvät tapaturmat, joista suurin osa on kaatumisia ja putoamisia.
Myös kompastumiset ja liukastumiset aiheuttavat mustelmia ja ruhjeita. Nyrjähdykset vakavimmista vammoista puhumattakaan saattavat viedä sairaalaan asti.
”Kotona vaaratilanteita aiheuttavat myös erilaisille tasoille, kuten tuolille tai tikkaille nousemiset. Tason vakauden lisäksi huomiota tulee kiinnittää myös jalkineisiin. Esimerkiksi villasukkia tai crocseja ei kannata noustessa käyttää”, vinkkaa tuotepäällikkö Mika Liuhamo Työterveyslaitokselta.
Tuumaustauko tarpeen myös kotona
Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan, mitä vaarantilanteita vapaa-ajalla voi syntyä. Kun työpaikoilla edessä on jokin uusi urakka, pidetään tuumaustauko. Kotona sen sijaan toimeen tartutaan usein suin päin valmistelematta, vaikka edessä olisi työ, jota ei rutiininomaisesti tehdä.
”Tuumaustaukoja voisi aivan hyvin hyödyntää myös kotona. Otetaan pari minuuttia aikaa suunnitteluun ja pohditaan, miten ja millä välineillä työ olisi järkevintä suorittaa”, Liuhamo sanoo.
Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien taustalla mainitaan usein olevan väsymys, huolimattomuus tai kiire.
Liuhamon mielestä kiire ei välttämättä ole todellinen syy. Sitä käytetään kuitenkin helposti selittävänä tekijänä, kun ei vain jakseta nähdä vaivaa turvallisuudesta huolehtimiseen.
Ennakoi ja toimi
Tapaturmien ehkäisyn ensiaskel on vaaratekijöiden tunnistaminen. Mitä paremmin erilaiset vaaranpaikat tunnistetaan, sitä tehokkaammin niihin pystytään vaikuttamaan ja vähentämään näin tapaturmien määrää.
Liuhamo muistuttaa, ettei pelkkä vaaranpaikkojen tiedostaminen kuitenkaan riitä. Havaittuihin epäkohtiin pitää myös reagoida ja tehdä jotain.
Jos jakkara näyttää vähän heiveröiseltä, otetaan turvallisempi tilalle. Jos matka postilaatikolle on liukas, hiekoitetaan reitti. Kun lähdetään hakemaan postia laatikosta, laitetaan jalkaan keliin sopivat kengät.
”Viitseliäisyydellä ja pienillä muutoksilla voi estää monta tapaturmaa.”