Puhtaat teknologiat tulevat lähelle kuluttajia. Fossiiliset polttoaineet pitää korvata muun muassa tuuli- ja aurinkoenergialla, ja sen myötä kysyntäjoustolla, sähköautoilla, lämpöpumpuilla, energiatehokkuudella sekä aivan uusilla energia- ja liikkumispalveluilla. Pariisin ilmastosopimus edellyttää, että polttamisesta pitää luopua viimeistään 2050 mennessä.
Kuluttajat on nostettava keskiöön, jotta siirtymä hiilivapaaseen yhteiskuntaan onnistuu teknisesti ja kulttuurisesti. Kuluttajat voivat toimia merkittävinä sijoittajina, puhtaan energian tuottajina ja kulutusjouston tarjoajina. Saksassa ja Tanskassa yli puolet tuuli- ja aurinkovoimasta on kansalaisten omistuksessa. Suomen Pankin tilastojen mukaan suomalaisilla kotitalouksilla on talletuksia pankkitileillä yli 86,7 miljardia euroa. Tämä pitäisi nähdä mahdollisuutena uuden energialiiketoiminnan vauhdittamisessa.
Suomessa on vielä voimassa keskittämistä arvostava energiakulttuuri. Ajatellaan vanhanaikaisesti, että suuri on kaunista ja pieni kallista. Jos kuitenkin halutaan menestyä päästöjen vähentämisessä ja uudessa energialiiketoiminnassa, pitäisi kustannustehokkuuden lisäksi tavoitella myös kuluttajien osallisuutta ja investointeja.
Kansalaiset on jätetty pitkälti Suomen energiapolitiikan ulkopuolelle. Tästä ovat konkreettisia esimerkkejä hallituksen kärkihanketuki sekä työ- ja elinkeinoministeriön energiatuki. Niillä edistetään puhtaita energiaratkaisuja kunnissa ja yrityksissä, mutta asukkaat on rajattu kotitalouksien, taloyhtiöiden ja energiayhteisöjen muodossa niiden ulkopuolelle. Jos yritys haluaa rakentaa vaikkapa palvelutalon katolle aurinkovoimalan sähkönmyyntisopimus-mallilla, niin sitten yrityskään ei voi saada tukea, koska aurinkosähkö päätyy asukkaiden käyttöön. Esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa, Liettuassa, Japanissa, Ugandassa ja Perussa kuluttajat ovat tukien piirissä mukana.
Hiilivapaa yhteiskunta ei voi rakentua keskusjohtoisella sanelupolitiikalla ja sulkemalla kansalaiset pois energiamurroksesta. Demokraattisissa maissa tällainen toimintatapa herättää harvoin muutosintoa. Nopeissa yhteiskunnallisissa muutoksissa haasteena on NIMBY eli “Ei minun takapihalleni” -ilmiö. On inhimillistä, että muutosvastarinta nostaa päätään, kun uudet teknologiat rantautuvat elinympäristöön. Esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa tuulivoima on paremmin hyväksyttyä kuin Suomessa, koska voimaloita ovat rakentaneet paikallisten maanviljelijöiden, yrittäjien ja asukkaiden energiaosuuskunnat.
Taloudelliset hyödynjakomallit ja porkkanat, osallistava suunnittelu, vuorovaikutteinen viestintä sekä vaikuttamismahdollisuudet parantavat uusien teknologioiden hyväksyttävyyttä ja käyttöönottoa kansalaisten keskuudessa. Tätä näkökulmaa ei ole Suomessa vielä hyödynnetty.
Suomella on kaikki edellytykset ryhtyä energian internetin ja kaksisuuntaisen sähkömarkkinan mallimaaksi. Tarvitaan markkinareformi eli energiakaari, jolla taataan kuluttajille kannustimet sijoittaa puhtaisiin energiaratkaisuihin sekä helppo kytkeytyminen energiamarkkinoille. •
