Erilaiset osaajat – yhteinen tavoite

Työyhteisö toimii, kun erilaiset osaajat puhaltavat yhteen hiileen. Talon jokainen ammattilainen kuljettaa osaltaan Fingridiä kohti uudenlaista tekemistä.
Jaa
tekijat
Uudistaja

Antti Aarnio

ICT-päällikkö, digitaaliset palvelut, vajaa vuosi Fingridissä

”Digitalisaatio näkyy vahvasti Fingridin toiminnan uudistumisessa. Rakennamme palveluita, joissa on kaikille avointa dataa esimerkiksi sähkömarkkinoista ja sähköverkon tilasta. Fingridin hallussa oleva tieto pitäisi saattaa paremmin kaikkien saataville, sekä energia-alan ammattilaisille että tavallisille kuluttajille. Jatkamme työtä keskitetyn tiedonvaihdon Datahub-hankkeessa.

Virheistä oppii, ja on tärkeää uskaltaa kokeilla uutta. Fingridissä opetellaan uusia tekemisen tapoja
ja välineitä, muokkaamme tekemisen kulttuuria ketterämpään suuntaan. Viestintä ja eri alojen osaajien yhteistyö on tärkeässä roolissa, kun etsitään uusia tekemisen malleja.”

Asiakaspalvelija

Tuukka Huikari

suunnittelija, kantaverkkopalvelut, lähes kaksi vuotta Fingridissä

”Tehtäväni liittyy loissähkön hinnoitteluun ja loistehon siirtoon verkossa. Vastaan asiakkaiden soittoihin ja sähköposteihin ja koostan raportteja heidän tilanteestaan. Käyn usein myös puhumassa asiakkaille, opettamassa ja ohjeistamassa. Asiakkailla ei luonnollisesti aina ole sähköteknistä osaamista, selitän asioita heille mielelläni.

Vuonna 2017 aloitetaan lois­tehon syötön laskutus ja sitä varten kehitetyt prosessit alkavat pyöriä itsekseen. Meidän tekemisemme painopiste siirtyy sähköisten palveluiden kehittämiseen. Sähköisten palvelujen rajapintoja kehitetään niin, että tulevaisuudessa asiakas voi esimerkiksi tarkastella yhä useampia sähkönsiirtotietoja itse.”

Kehittäjä

Katariina Saarinen

kehityspäällikkö, kantaverkko­palvelut ja suunnittelu, reilut 10 vuotta Fingridissä

”Fingridin sähköiset palvelut ovat tehtävieni keskiössä. Osa työtäni on myös innovaatiokulttuurin kehittäminen. Tapaan sidosryhmiä ja haistelen tulevaisuuden trendejä, joita voisimme hyödyntää Fingridin toiminnassa.

Haluamme tehdä Fingridin osin hajanaisista palveluista nykyaikaisempia ja asiakkaille aiempaa hyödyllisempiä. Meillä on käynnissä Palveluvisio-projekti, jonka avulla selvitetään asiakkaiden tarpeita ja toiveita. Etsimme ne kehittämisen paikat, joiden uudistamisesta asiakas hyötyy eniten. Jatkossa myös osallistamme asiakkaita mukaan sähköisten palvelujen kehittämiseen.

Viihdyn hyvin roolissani kehittäjänä. Olen synnynnäinen kehittäjä, josta en pääse irti vapaa-ajallakaan. Nautin, kun saan pohtia, miten asiat voisi tehdä paremmin.”

Tiedonjakaja

Anna Hannonen

asiantuntija, viestintä ja tiedonhallinta, reilu vuosi Fingridissä

”Välitän tietoa Fingridin, ulkoisten palveluntuottajien sekä asiakkaiden tarpeisiin. Arkisto- ja tietopalvelun lisäksi tehtäviini kuuluu tiedonhallinnan kehittäminen. Tavoitteena on mahdollistaa dokumenttien tehokas hallinta sekä varmistaa tietojen ajantasainen saatavuus, yhteiskäyttö sekä sähköinen arkistointi.

Lähivuosina hyödynnämme sähköistä arkistointia enemmän ja pyrimme minimoimaan fyysisen paperiarkiston kokoa. Sähköisen säilytyksen haasteina ovat muuttuvat sovellukset, eli niitä pitäisi kopioida uusille medioille tarpeeksi usein. Dokumenteista ja muista aineistosta tulisi tehdä järjestelmäriippumattomia tiedostoja, jotka tallennetaan säilytysmuotoon ja sellaiselle medialle, jossa niitä voidaan käyttää koko aineiston elinkaaren ajan.”

Tiimipeluri

Vesa-Matti Jussila

käyttöinsinööri, kantaverkkokeskus, verkonhallinta, reilut kaksi vuotta Fingridissä

”Meillä on kantaverkkokeskuksessa tiivis työyhteisö. Työtä tehdään kolmessa pulpetissa; tase- ja voimajärjestelmän hallinta tekee kolmivuoroa, verkonhallinnan vuorot ovat 24-tuntisia. Työ vaatii tiimipelaamista ja hyvää yhteishenkeä. Yhteistyön on sujuttava totisessakin paikassa.

Meillä on vastuu koko Suomen kattavasta kantaverkosta, pidämme sähköt päällä. Verkonhallinnan työtehtäviin kuuluvat muun muassa häiriöselvitykset sekä siirtokeskeytysten johtaminen valvomosta käsin. Teemme paljon yhteistyötä käytön suunnittelu -yksikön kanssa.

Kantaverkkokeskus on Fingridin sydän, meidän ei oikeastaan ole tarkoitus näkyä ulospäin, tärkeintä on, että pidämme suomalaisten jalat lämpiminä ja valot päällä.”

Vastuunkantaja

Karri Koskinen

erikoisasiantuntija, turvallisuus, lähes kolme vuotta Fingridissä

”Huolehdin työssäni palvelutoimittajien työturvallisuudesta. Suurimmat työturvallisuusriskit ovat kentällä: voimajohdoilla ja sähköasemilla sekä investoinneissa että kunnossapidossa. Fingridissä tehdään pitkäjänteistä työtä tapaturmien ehkäisemiseksi, tavoitteemme on nolla tapaturmaa. Työmaillamme asiat ovat pääsääntöisesti hyvin ja toimittajat ovat vastuullisia, mutta turvallisuusasioiden pitää olla jatkuvasti esillä. Turvallisuudessa asenteella on suuri merkitys.

Koen työni merkitykselliseksi, onhan vastuullani ihmisten terveys ja turvallisuus. Uutta opin jatkuvasti keskustellessani työmaajohdon ja työntekijöiden kanssa.”

 

Uusimmat artikkelit
Lue myös