Yhdessä kohti modernia sähköjärjestelmää

Energia-­alalla on useita toimijoita, joiden kanssa Fingrid tekee tiivistä yhteistyötä erityisesti nyt, kun sähköjärjestelmä on siirtymässä puhtaan sähkön käyttöön.
Jaa

Energia-­alan toimijoita ovat sähkömarkki­noilla kauppaa käyvien sähkön myyjien ja ostajien lisäksi viranomaiset ja edunval­vontaorganisaatiot.

Viranomaistahoja ovat työ­ ja elinkeinominis­teriö, Energiavirasto ja Huoltovarmuuskeskus. Edunvalvontaorganisaatioita ovat muun muassa Suomen Tuulivoimayhdistys ry, Energia­teollisuus ry, Suomen Sähkönkäyttäjät ry ELFI ja Paikallisvoima ry.

Motiva on valtion omistama yhtiö, joka edistää kestävää kehitystä muun muassa jakamalla energianeuvontaa kuluttajille, kunnille, yrityksille ja julkiselle sektorille.

Kaikille energia-­alan toimijoille yhteinen suuri kysymys on, miten päästöt saadaan tavoitteiden mukaisesti vähennettyä ja Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä.

”Isona teemana on energiajärjestelmän modernisointi, joka koskee koko energia-­alaa ja sen myötä myös sähkön tuotantoa ja kulutusta”, toteaa Fingridin varatoimitusjohtaja Asta Sihvo­nen­-Punkka.

”Sähkön tuotantorakenne muuttuu kovaa vauhtia, kun sähköä tuotetaan perinteisten vesi­- ja ydinvoiman lisäksi nopeasti kasvavilla tuulivoimalla ja aurinkovoimalla. Samanaikaisesti on tärkeää mahdollistaa teollisuuden, liikenteen, lämmityksen ja muun kulutuksen siirtyminen käyttämään puhdasta sähköä.”

Näiden kysymysten ratkaisemiseksi Fingrid tekee tiivistä ja hyvin toimivaa yhteistyötä niin viranomaisten kuin edunvalvojienkin kanssa.

”Keskustelu ja tiedonvaihto eri tahojen välillä on avointa ja ongelmatonta. Meillä kulttuuri on perinteisesti sellainen, että keskustellaan laajasti ja sitä kautta löydetään yhteinen, hyvä tapa edis­tää asioita”, Sihvonen­Punkka sanoo.

Työ- ja elinkeinoministeriö

Työ-­ ja elinkeinoministeriö (TEM) vastaa energiamarkkinalainsäädännön kansallisesta valmistelusta ja neuvotteluista EU:ssa sekä huolehtii energian toimitus­- ja huoltovarmuu­desta. TEM edistää investointituin ja EU:n päästökaupan avulla puhdasta ja joustavaa sähköntuotantoa.

Energiavirasto

Energiavirasto on lupa-­ ja valvontaviranomai­nen, joka valvoo ja edistää sähkö-­ ja kaasu­markkinoita, päästöjen vähentämistä, energia­tehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä. Energiavirasto toimeenpanee suomalaista ja eurooppalaista energia­- ja ilmastopolitiikkaa sekä lainsäädäntöä.

Huoltovarmuuskeskus

Huoltovarmuuskeskus ylläpitää ja kehittää huoltovarmuutta Suomessa sekä hoitaa valtion varmuus­- ja turvavarastointia. Yhdessä yritys­elämän, kolmannen sektorin ja viranomaista­hojen kanssa Huoltovarmuuskeskus huolehtii siitä, että yhteiskunta toimii myös kriisi­- ja häiriötilanteissa.

Energiateollisuus ry

Energiateollisuus ry (ET) on energia-­alan elin­keino­- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö, joka edustaa sähköä, kaasua, kaukolämpöä ja kaukojäähdytystä tuottavia, hankkivia, siirtäviä ja myyviä yrityksiä. Järjestön päätehtävänä on jäsenyritystensä toimintaedellytysten ja kilpai­lukyvyn edistäminen ja tavoitteena ilmasto­neutraali Suomi.

Fingrid

Fingrid on Suomen kantaverkkoyhtiö, jonka tehtävänä on turvata varma sähkö kaikissa tilanteissa sekä edistää puhdasta, markkina­ehtoista sähköjärjestelmää.

Motiva Oy

Motiva Oy on valtion omistama kestävän kehi­tyksen yhtiö, jonka keskeisiä tehtäviä on edistää julkishallinnon, yritysten, kuntien ja kuluttajien energiatehokkuutta, energiansäästöä ja kestä­viä energiaratkaisuja sekä kannustaa materiaa­lien kestävään ja tehokkaaseen käyttöön. Moti­va koordinoi ja toteuttaa kampanjoita, viimeksi Astetta alemmas -­energiansäästökampanjan.

Paikallisvoima ry

Paikallisvoima ry on paikallisten pienten ja keskisuurten energiayhtiöiden ääni, vaikuttaja ja liiketoiminnan edistäjä. Paikallisvoima edus­taa lähellä asiakasta toimivia energiayhtiöitä, joilla on merkittävä vaikutus alueensa elinvoi­malle. Järjestö edistää jäsenyhtiöiden toiminta­edellytyksiä energiamurroksen edelläkävijöinä.

Suomen Sähkönkäyttäjät ry

Suomen Sähkönkäyttäjät ry (ELFI) edistää teollisuuden, kaupan ja palvelualan yritysten asemaa energiamarkkinoilla, lisää jäsentensä energia­-alan osaamista ja energiatehokkuutta sekä edistää kilpailua ja tarjontaa energian tuo­tannossa, jakelussa, siirrossa ja myynnissä.

Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Suomen Tuulivoimayhdistys ry on tuulivoi­ma­-alan edunvalvontajärjestö, jonka tavoit­teena on mahdollistaa tuulivoimarakentami­nen ja tuulivoiman tuottaminen Suomessa. Yhdistys jakaa tietoa tuulivoimasta, kokoaa
tilastoja, ylläpitää listausta kehitteillä olevista tuulivoimahakkeista ja tekee yhteistyötä sidos­ryhmiensä kanssa.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös