Helsingissä sähköä siirtyy pian tuplasti

Koska sähkönsiirron tarve Helsingissä kaksinkertaistuu muutamassa vuodessa, Fingrid, Helen Sähköverkko ja Helsingin kaupunki tekevät tiivistä yhteistyötä. Tuleva 400 kilovoltin siirtoyhteys edistää vihreää siirtymää ja Läntisen bulevardikaupungin toteuttamista.
Jaa

Helsingissä tuotetun sähkön määrä vähenee oleellisesti, kun Helen lähivuosina sulkee lämmön lisäksi sähköä tahkonneet Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimalaitokset.

Samanaikaisesti kaupungin sähkönkulutus kasvaa asukasmäärän lisääntymisen sekä liikenteen ja lämmityksen sähköistymisen myötä.

”Lisäksi meidän on mietittävä sähköverkon teknistä toimivuutta ja sen toteuttamista tiivistyvässä kaupunkirakenteessa. Verkon teknisen toimivuuden rinnalla pitää siis myös maankäyttöön kiinnittää erityistä huomiota”, taustoittaa Helen Sähköverkon kehitysjohtaja Markku Hyvärinen.

Kokonaistaloudellisuus edellyttää yhteistyötä

Sähkönsaannin turvaamiseksi ja sähkönsiirtojärjestelmän kestävien ratkaisuiden edistämiseksi Fingrid, Helsingin kaupunki ja Helen Sähköverkko ovat pitkään tehneet tiivistä yhteistyötä.

Muutama vuosi sitten valmistui selvitys, jonka pohjalta osapuolet solmivat yhteisen suunnittelusopimuksen. Fingrid ja Helen Sähköverkko tuovat yhteistyöhön teknisen tiedon ja toteutuksen, Helsingin kaupunki puolestaan osaamisensa kaavoituksessa ja maankäytön suunnittelussa.

”Kyse on kaupunkirakenteen tavoitteiden ja sähköverkon tarpeiden kauaskantoisesta yhteensovittamisesta”, summaa Fingridin suunnittelupäällikkö Aki Laurila.

Helsingin kaupungin maankäytön yleissuunnittelun johtava asiantuntija Eija Kivilaakso luonnehtii yhteistyötä sekä välttämättömäksi että saumattomaksi. Helen Sähköverkon Hyvärinen korostaa sen järkevyyttä.

”Kokonaistaloudelliset ratkaisut edellyttävät yhteistyötä.”

Uuden kaapeliyhteyden rakentamista aikaistetaan

Kehityshankkeista suurin on uusi 400 kilovoltin kaapeliyhteys Vantaan Länsisalmesta Helsingin Viikinrannan energiakortteliin – eli nykyisen Viikinmäen sähköaseman viereen.

”Alun perin aioimme toteuttaa uuden voimajohtokaapeliyhteyden vasta vuoteen 2035 mennessä, mutta maankäytön ja sähkön tarve aikaistivat aikataulua. Suunnitelmien mukaan 400 kilovoltin kaapeliyhteys pyritään saamaan valmiiksi jo vuoden 2026 loppuun mennessä”, Aki Laurila sanoo.

Kaapeliyhteyden aikaistamiseen on kehitetty ratkaisumalli, jonka lähtökohdat perustuvat aiemmin laadittuun selvitykseen.

Aikataulun aikaistamisen ansiosta Helen Sähköverkko ja kaupunki voivat esteittä jatkaa Luoteis-Helsinkiä koskevien suunnitelmiensa toteutusta.

Läntisen bulevardikaupunginosan suunnittelu jatkuu

”Kun 400 kilovoltin kaapeliyhteys on saatu kuntoon, siirrämme Vihdintien varrella sijaitsevat 110 kilovoltin suurjännitteiset ilmajohdot maan alle. Lisäksi siirrämme Pitäjänmäen nykyisen sähköasematoiminnon uudelle tontille”, Hyvärinen kertoo.

Koska Fingridin uusi kaapeliyhteys Vantaalta Helsinkiin vahvistaa sähköverkostoa, Helen Sähköverkko säästää investoinneissaan Luoteis-Helsingissä.

”Selviämme pienemmällä teholla ja kaivutöillä kaapelitunnelin louhimisen sijaan”, Hyvärinen selittää.

Ilmajohtojen kaapelointi viiden kilometrin matkalta vapauttaa alueita täydennysrakentamista ja Läntisen bulevardikaupungin suunnittelua varten. Vihdintien ja Huopalahdentien ympäristöön tehdään asuntoja, liikenneyhteyksiä ja palveluita noin 14 000 asukkaalle 2020-luvun aikana.

Katse tulevaisuuteen

Kivilaakso ja Hyvärinen pitävät tarpeellisena Fingridin osuutta Helsingin sähköverkoston toiminnan vahvistamisessa.

”Fingridin asiantuntijat hallitsevat asiansa ja ottavat hyvin haltuun heille uudenlaisen kaupunkiympäristön”, he arvioivat.

Osaamista vaaditaan jatkossakin, sillä energiantuotannon ja -käytön vihreä siirtymä jatkuu vielä vuosikymmeniä. Fingridin asiantuntija Lauri Ala­-Mutka tarkastelee työssään pääkaupunkiseudun alueellisen sähkö- ja kantaverkon riittävyyttä.

”Saamme kaupungeilta sähkönkulutuksen ja -tuotannon ennusteet. Niiden pohjalta teemme jopa vuoteen 2040 ulottuvia sähkönsiirtotarpeen ennusteita, joita päivitetään tarvittaessa. Verkon suunnittelu on jatkuva prosessi.”

Helsingissä keskeisimpiä kysymyksiä Fingridille ovat 400 kilovoltin yhteyksien ja päämuuntajien riittävyys.

Ala-Mutka muistuttaa, että Fingrid mitoittaa kantaverkon kestämään minkä tahansa kriittisen komponentin menetyksen.

Taiten tehtävä kaapeliyhteys

Kaupunkiympäristö asettaa monia reunaehtoja 400 kilovoltin kaapeliyhteyden rakentamisessa. Niistä selvitään hyvän suunnittelun avulla.

Tuleva 400 kilovoltin kaapeliyhteys kulkee Vantaan Länsisalmesta Kivikon ulkoilupuiston, Kehä I:n, Hallainvuoren ja Viikin peltojen kautta Viikinrannan energiakortteliin.

”Reitin suunnittelussa on otettu huomioon rakentamisen vaikutuksia muun muassa maankäyttöön, liikenneturvallisuuteen, asutukseen, luontoon ja virkistyskäyttöön”, sanoo Helsingin kaupungin maankäytön yleissuunnittelun johtava asiantuntija Eija Kivilaakso.

”Iso kaapeli ei myöskään saa aiheuttaa häiriötä esimerkiksi kaukolämpö- ja vesihuoltoa suunniteltaessa ja rakennettaessa.”

Uusi toimintaympäristö

Kaapeliyhteyden kustannusarvio on noin 100 miljoonaa euroa.

Suurimpana haasteena hankkeen toteuttamisessa Fingridin suunnittelupäällikkö Aki Laurila pitää toimintaympäristöä.

”Rakennamme ensimmäistä kertaa kantaverkkoa maan alle keskelle kaupunkia. Luvitusprosessi on laajempi, sidosryhmiä enemmän ja tekniikka toisenlaista kuin rakennettaessa
avojohtoja maaseudulla”, hän tarkentaa.

”Toteutamme hankkeen haittaamatta turhaan vantaalaisten ja helsinkiläisten arkea. Nopeutamme kaivutöitä tekemällä ensin putkitukset ja vetämällä sitten kaapelin maahan asennettuihin putkiin.”

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös