Turvallisuushavaintokampanja innosti keräämään positiivisia havaintoja

Kahden kuukauden mittaisessa turvallisuushavaintokampanjassa saatiin ennätykselliset 220 havaintoa toimittajilta ja Fingridin henkilöstöltä. Kampanjassa toivottiin tällä kertaa erityisesti positiivisia ja turvallisuutta kehittäviä havaintoja.
Jaa

Kaikista havainnoista positiivisiksi ja turvallisuutta kehittäviksi luokiteltiin 70. Niiden joukosta valittiin viisi pääpalkinnon saanutta havaintoa, joiden tekijät voittivat pääpalkintoina olleet ajoneuvokamerat.

”Voittajien valinta oli vaikeaa, sillä todella tasokkaita havaintoja oli enemmän kuin nämä viisi. Olisi tehnyt mieli palkita useampikin”, työturvallisuuden erikoisasiantuntija Markku Pöysti kertoo.

Kampanjan aikana nostettiin esiin neljä eri turvallisuusteemaa. Teemat olivat turvavartit, liikkumisen turvallisuus, henkilökohtaiset suojavarusteet sekä perehdytys ja paikallisopastus. Kukin teema nostettiin erityisesti valokeilaan aina kahden viikon ajaksi.

Turvallisuushavaintokampanjoista on Fingridissä jo usean vuoden kokemus. Tänä vuonna kampanjatiedotus aloitettiin jo huomattavasti aikaisemmin kuin edeltävinä vuosina. Näin kaikilla osapuolilla oli mahdollisuus jo etukäteen pohtia kampanjan hyödyntämistä omassa työturvallisuustyössään.

Uutta oli myös visuaaliseen ilmeeseen mukaan tuodut sarjakuvapiirtäjän piirtämät hahmot. Tarkoituksena oli kevyellä huumorilla lisätä tärkeän asian mieleenpainuvuutta. Pöystin mielestä kampanja kokonaisuudessaan onnistui hyvin ja se saa jatkoa tänäkin vuonna, mutta hieman eri muodossa.

”Tavoitteena on, että yhä useammassa työkohteessa tehdään turvallisuutta lisääviä havaintoja – niin kampanjan aikana kuin sen ulkopuolellakin.”

Työsuunnitelmaa muutettiin työmaalla turvallisuuden takaamiseksi

Yksi palkituista havainnoista liittyi perustuspilarin siirtämiseen pylvään ollessa jo pystytettynä pilarin päälle. Eltel Networksin turvallisuusvalvoja Ville Ala-Kokko havaitsi työryhmänsä kanssa, että käytössä olleella kaivinkoneella ei työtä pystytty turvallisesti suorittamaan.

”Emme saaneet aseteltua tukipisteenä käytettävää kaivinkonetta halutulla tavalla kaivinkoneen kiinnitysten vuoksi, joten jouduimme muuttamaan koneen asentoa merkittävästi. Teimme uuden riskienarvioinnin ja uuden suunnitelman ja työ onnistui lopulta hyvin. Ilmoitin tästä positiivisen turvallisuushavainnon”, Ala-Kokko kertoo.

Turvallisuuden seuraaminen kuuluu Ala-Kokon työhön jatkuvasti ja hän kertoo kirjaavansa tavallisesti muutamia havaintoja viikoittain. Turvallisuusvalvoja pitää myös useita turvavartteja viikoittain.

”Omalla kohdalla aktiivisuus ei merkittävästi lisäänny kampanjan aikana. Huomasin kuitenkin, että positiivisia havaintoja tuli nyt tehtyä enemmän, kun niihin erityisesti kannustettiin. Muutoin ne helposti jäävät puutteiden ja vikojen varjoon.”

Kampanja ja palkinnot innostivat mukaan

Palveluntoimittaja Enersenseltä tuli kampanja-aikana huomattavan paljon laadukkaita havaintoja, ja niistä peräti kolme päätyikin palkittujen joukkoon. Toimialajohtaja Antti Keskinen vastaa sähköasemaprojekteista ja toimii projektipäällikkönä Fingridin Utasen sekä Nuojuankankaan sähköasemien rakennustöissä.

” Meillä on kaiken kaikkiaan innostunutta porukkaa töissä, ja työt halutaan tehdä mahdollisimman hyvin. Tämä asenne heijastui myös turvallisuushavaintokampanjaan.”

Keskinen kertoo, että kampanjasta tiedotettiin oman yrityksen sisällä ahkerasti.

”Havaintoja tehdään ympäri vuoden, mutta kyllä kampanja selvästi lisää niiden kirjaamista ainakin meillä. MVR-mittauksia tehdään viikoittain työmailla, ja niissäkin nostetaan esiin turvallisuusnäkökohtia.”

Keskinen oli tyytyväinen Fingridin viestintään kampanjan suhteen. Esimerkiksi kampanjan teemat materiaaleineen tulivat suoraan Fingridiltä.

” Myös Fingridin palkinnot innostivat mukaan. Lisäsimme mukaan vielä oman yrityksen sisäisen kilpailun, jossa oli kaksi eri sarjaa. Toinen sarja oli omille työntekijöille ja toinen alihankkijoille.”

Monta menetelmää havaintojen ilmoittamiseen

Pääosin Enersensen havainnot ilmoitettiin suoraan Quentic-järjestelmään. Ilmoittamiseen tarjottiin myös vaihtoehtoisia tapoja.

”Annoimme mahdollisuuden ilmoittaa paperisella lomakkeella, jos sovellus oli vielä jollekin vieras. Lisäksi laitoimme esimerkiksi työmaakoppeihin tiedotteita, joissa neuvottiin sovelluksen käyttöä QR-koodin avulla.”

Lisäksi kahvitauoilla käytiin keskusteluja aiheesta. Keskustelut virittävät pohtimaan aihetta, ja saavat huomaamaan asioita, jotka saattaisivat muuten jäädä ilmoittamatta.

”Esimerkiksi juuri positiiviset havainnot voivat herkästi unohtua. Niihin kannustaminen oli erittäin hyvä ja tärkeä teema”, Keskinen summaa.

Muut palkitut havainnot

Tuomas Kekki/Enersense International Oyj (Empower PN Oy): Miten ajettuja kilometrejä, liikkumisen riskejä sekä päästöjä alennetaan ja koestajien työtyytyväisyyttä parannetaan tuomalla
relekaapit lähemmäs heidän asuinpaikkaansa.

Teemu Anttila/Enersense International Oyj (Empower PN Oy): Havainto
osoittaa, kuinka elintärkeää on antaa ja saada laadukas perehdytys työpaikan vaaroista. Alitoimittajan työntekijälle annetussa perehdytyksessä kävi ilmi, että henkilöllä on sydämentahdistin, jolloin hän ei voi työskennellä turvallisesti sähköaseman alueella.

Hannu Matila/Fingrid Oyj: Havainto,
jossa muuntajien mukana tulivat väriltään kirkkaan vihreät, muuntajan kannelle sijoitettavat turvavaljaiden kiinnitystoteemit. Ne erottuvat hyvin ja auttavat työntekijöitä muun muassa
huomioimaan toteemien sijainnin ja muut muuntajan kannen putkistot.

Anssi Niiles/Enersense International Oyj (Empower PN Oy): Ennakoinnin tärkeys korona-aikana. Erillisen riskinarvioinnin perusteella perehdytettiin toinen työmaapäällikkö työmaalle siltä varalta, jos varsinainen työmaapäällikkö sairastuu. Samalla huolehditaan siitä, että työryhmät pysyvät erillään tartunnan leviämisen estämiseksi.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös