Viestillä voi vaikuttaa!

Fingrid käynnisti vuonna 2018 sisäisen Loikka-valmennusohjelman kehittääkseen asiantuntijoidensa viestintä-, vuorovaikutus- ja vaikuttamistaitoja. Parhaillaan valmennuksessa on mukana jo kolmas ryhmä loikkaamassa asiantuntijasta vaikuttajaksi.
Jaa

Vaikka Fingridillä on talo täynnä oman alansa asiantuntijoita, huomattiin monelta puuttuvan työkalut osaamisensa viestimiseen sekä rohkeus kokeilla uusia toimintatapoja. Fingrid halusi vastata muuttuviin työelämän ja energia-alan vaatimuksiin ja valmentaa asiantuntijoistaan vaikuttajia, jotka kykenevät viestimään ymmärrettävästi, läpinäkyvästi ja kiinnostavasti eri kanavissa. Syntyi ajatus omasta valmennusohjelmasta, Loikasta.

Loikan tavoitteena on ollut lisätä asiantuntijoiden ymmärrystä toimintaympäristön muutoksista ja sidosryhmien odotuksista sekä lisätä valmiuksia toimia yhtiön viestinviejinä. Samalla yrityskulttuuria haluttiin kehittää innovatiivisempaan, rohkeampaan ja tuloksellisempaan suuntaan. Valmennus on otettu asiantuntijoiden keskuudessa hyvin vastaan ja siitä on osattu ammentaa viestintä- ja vuorovaikutustaitoja roppakaupalla omaan työhön.

– Loikka-ohjelma on saanut fingridiläiset tarkastelemaan omia tunteitaan ja käyttäytymistään työyhteisössä. Osallistujat ovat olleet erittäin kiinnostuneita mahdollisuudesta vaikuttaa aidosti asioihin Fingridissä ja talon ulkopuolella sekä ymmärrettävän viestinnän merkityksestä osana vaikuttamista. Olemme onnistuneet sytyttämään ajatuksen siitä, että myös tekninen ala on ihmiseltä ihmiselle -bisnestä. Alkukipinä istutettiin ’loikkaajiin’, mutta nyt tätä keskustelua käydään käytävillä yhä laajemmin. Kulttuuri kehittyy haluamaamme suuntaan, toteaa Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Katso loikkaaja Juhani Tonterin vlogi, jossa hän tiivistää ajatuksiaan Loikasta.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös