Uuden ajan voimaa

Fingridin kaikkien aikojen suurin investointi, Porista Ouluun kulkeva 400 kilovoltin siirtoyhteys valmistui vuoden 2016 lopussa. Fingridin varatoimitusjohtajan Kari Kuuselan mukaan uudella Länsi-Suomen siirtoyhteydellä vastataan uuden ajan haasteisiin.
Jaa

 

027FG_0316

– Siirtoyhteys palvelee tuulivoimaa, jota Pohjanmaalle on rakennettu ja rakennetaan paljon tulevaisuudessakin. Sen läheisyydessä ovat myös olemassa olevat ja suunnitellut ydinvoimalaitokset.

Siirtoyhteys auttaa myös, mikäli riittävästi sähköä ei löydykään totuttuun tapaan läheltä, kun esimerkiksi sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksia on ajettu alas, Kuusela sanoo.

Uudet rakenteet korvaavat alueen vanhat pienempikapasiteettiset ja elinkaareensa päähän tulleet voimajohdot ja tehostavat pohjoisen ja etelän välisiä siirtoyhteyksiä. Se edesauttaa sitä, että koko Suomi on sähkön siirrossa yhtä hintavyöhykettä. Suurempaan jännitteeseen siirtyminen pienentää myös siirtohäviöitä.

Rakentamispäällikkö Keijo Välimaa kuvailee, että projekti on ollut lukuisine osahankkeineen kuin iso palapeli.

– Paljon mietittävää on riittänyt esimerkiksi eri urakoiden eri työvaiheiden yhteensovittamisessa ja siirtokeskeytysten ajoittamisessa niin, että niistä aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa, hän kertoo.

– Vuosia kestänyt projekti on ollut koko Fingridin väelle ja palvelutoimittajille iso haaste. Urakasta on suoriuduttu erinomaisesti.

026FG_0316

 

Uusimmat artikkelit
Lue myös