Tuulesta ja auringosta sähköä samassa voimalassa

Simoon kehitetään hybridivoimalaitos, jossa tuotetaan tulevina vuosina sekä tuuli- että aurinkovoimaa. Hetkellisen ylituotannon voi siirtää voimalan sähkövarastoon.
Jaa

Exilion Tuuli Oy rakennuttaa Simoon 70 megawatin aurinkosähkövoimalan, jonka vuosituotannoksi arvioidaan 70 000 megawattituntia. Se olisi valmistuessaan vuonna 2025 Suomen isoin aurinkosähkölaitos.

Tuuli- ja aurinkovoimalat muodostavat yhdessä hybridivoimalan.

Simon aurinkovoimalahankkeesta tekee erityisen myös se, että voimala rakennetaan yhteensä 169 megawatin tehoisten tuulivoimaloiden yhteyteen: tuuli- ja aurinkovoimalat muodostavat yhdessä hybridivoimalan. Siellä uusiutuvaa energiaa saadaan tuotettua sekä voimakkaan tuulen että auringonpaisteen aikaan – yleensä nämä osuvat eri ajankohtiin. 

”Sähkön tuotanto tasaantuu, kun saman sähköliittymän taakse saadaan tuulta ja aurinkoa, jotka eivät yleensä tuota sähköä samaan aikaan”, kertoo investointipäällikkö Tommi Riski Exilion Management Oy:stä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on jo myöntänyt aurinkovoimalahankkeelle 8,9 miljoonaa euroa investointitukea, mutta Exilionissa odotellaan vielä EU:n hyväksyntää ennen lopullista päätöstä 40 miljoonan investoinnista.

Ylimääräinen sähkö varastoon

Kesälle sattuu toisinaan tuulisia poutapäiviä, jolloin tulee ja paistaa yhtä aikaa. Silloin sähköstä voi tulla ylitarjontaa. Sellaisia hetkiä varten Simon tuulivoimapuiston yhteydessä on kuuden megawatin akkuvarasto, johon ylimääräinen tuulienergia voidaan varastoida.

Aurinkovoimalan valmistuttua sähkövarastoon saadaan talteen myös aurinkovoimalla tuotettua sähköä.

”Voimalaitoksen yhteydessä oleva sähkövarasto voi osallistua reservimarkkinoille tai antaa sähköä suoraan tuotantoon ja siten auttaa pitämään sähköverkon vakaana”, kertoo asiakaspäällikkö Onni Härmä Fingridin kantaverkkopalveluista.

Ylimääräinen energia voidaan varastoida hetkeksi.

Ylimääräinen energia voidaan siis varastoida, mutta vain hetkeksi, jotta sähköverkko saadaan vakautettua tuuli- ja aurinkoenergian tuotantomäärien heilahdellessa.

Nykytekniikalla ei valitettavasti ole mahdollista, että tuulisena ja aurinkoisena päivänä energiaa otetaan talteen ja tyynenä pilvisenä päivänä jaetaan sähköverkkoon.

”Akustot eivät pysty varastoimaan tuulivoimaa pitkään, vaan varastoinnin tehtävä on tukea sähköverkkoa lyhyellä aikavälillä. Puhutaan esimerkiksi sekuntien reagointiajan tuotannon tasauksesta”, Tommi Riski sanoo.

Simojoen sähköaseman kautta

Fingrid rakentaa vuonna 2024 Simojoelle kaksi uutta 400/110 kV-muuntajaa, joiden avulla sähköasemaa vahvistetaan merkittävästi ja mahdollistetaan Exilionin uusien aurinkovoimalaitosten liittäminen sähköverkkoon.

Alueelle valmistuu vuonna 2024 kaksi uutta Exilionin tuulipuistoa, Ii isokangas ja Ii Palokangas, ja nekin liittyvät Simojoelle.

Fingrid ja Ruotsin kantaverkkoyhtiö Svenska Kraftnät rakentavat Suomen ja Ruotsin välille uutta sähkönsiirtoyhteyttä, Aurora Lineä. 380 kilometriä pitkän voimajohdon sähköasemien rakentaminen on jo käynnissä.

Simojoen sähköasema liittyy aikanaan Aurora Lineen, mikä kasvattaa merkittävästi mahdollisuuksia liittää Simojoelle uutta sähköntuotantoa ja -kulutusta

”Sähkö siirtyy tuotannosta kulutukseen tarpeen mukaan, koska toimimme Suomessa ja Ruotsissa yhteisillä sähkömarkkinoilla. Perinteisesti sähköä on tuotu Ruotsista Suomeen, mutta näköpiirissä on, että myös Suomesta viedään tulevaisuudessa sähköä Ruotsin suuntaan”, Onni Härmä sanoo.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös