Yhtiön perustamisasiakirjat allekirjoitettiin 29. marraskuuta 1996. Operatiivisen toimintansa yhtiö käynnisti sunnuntaina 1. syyskuuta 1997. Edeltävänä päivänä oli varmistunut Suomen taloushistorian siihen asti suurin rahassa maksettu, yli miljardin euron arvoinen liiketoimintakauppa ja tarvittavat rahoitusjärjestelyt, joilla Imatran Voima Oy, Pohjolan Voima Oy ja Suomen valtio sopivat kantaverkkoliiketoiminnan ja voimansiirtoverkkojen keskittämisestä yhteen yhtiöön. Samasta ajankohdasta lähtien Fingrid asetettiin lain määräämään ja yhtiön verkkoluvassa määriteltyyn järjestelmävastuuseen Suomen koko sähköjärjestelmästä.
Fingrid on nyt toiminut asiakkaiden ja yhteiskunnan palveluksessa 20 vuotta. Toiminnassa ja energiajärjestelmässä on tapahtunut ja on tapahtumassa suuria muutoksia, mutta Fingridin kannalta yksi asia ei muutu. Jatkossakin Fingridin on ansaittava yhteiskunnan ja asiakkaiden luottamus – joka päivä.
Fingridin historia-artikkelin kirjoittaja Matti Tähtinen on osallistunut Fingridin liiketoiminnan kehittämiseen ja johtamiseen useissa eri tehtävissä yhtiön koko toiminnan ajan. Lue historiikki.