Superlatiivien tuulipuisto liittyy kantaverkkoon järeällä liitynnällä

YIT ryhtyy rakentamaan Keski-Pohjanmaan Lestijärvelle tuulipuistoa, josta tulee Suomen suurimpia. Superlatiiveja riittää, sillä tuulipuisto liitetään kantaverkkoon järeällä 400 kilovoltin liityntäjohdolla. Fingridissä odotetaan 400 kilovoltin liityntöjen lisääntyvän samalla kun puistot ja muut asiakaskohteet kasvavat. Lestijärven kunnalle tuulipuisto on lottovoitto.  
Jaa

Lestijärven tuulipuistoon tulee kaikkiaan peräti 72 turbiinia ja sen teho tulee olemaan noin 400 megawattia. Uusi puisto on yksi ensimmäisistä YIT:n kehittämistä tuulipuistohankkeista. Aiemmin yhtiö on rakentanut muiden omistamiin tuulipuistoihin perustuksia ja muuta infraa, niin Suomessa kuin Ruotsissakin.

Tuulipuiston ohella YIT:n omistama Lestijärven sähköverkko Oy rakentaa 400 kilovoltin liittymisjohdon, jolla puisto liitetään kantaverkkoon. Näin isot liityntäjohdot eivät ole olleet yleisiä, sillä edellinen vastaava liittymissopimus tehtiin 2004. Johtoon liittyy Lestijärven tuulipuiston ohella myös muita seudun tuulipuistoja.

– Kaikkein suurimmat tuottajat ja kuluttajat liittyvät 400 kilovolttiin. Ennakoimme näiden liityntöjen lisääntyvän, kun puistokoot kasvavat ja Suomeen tulee lisää esimerkiksi palvelinkeskuksia, Fingridin asiakaspäällikkö Antero Reilander arvioi.

Reilander korostaa järeämpien liityntöjen kustannustehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä asiakkaille:

– Vaikka liittymiskustannus on aavistuksen kalliimpi, 400 kilovoltissa saadaan viisinkertainen kapasiteetti ja siirtohäviöt ovat yli 95 prosenttia pienemmät kuin 110 kilovoltin liitynnässä, hän korostaa.

Alajärven sähköasema vahva liityntäpiste

Lestijärven tuulipuistoon liittyy muitakin superlatiiveja, sillä uuden liityntäjohdon pituus on harvinaisen pitkä, 58 kilometriä. Kantaverkon liittymispisteenä toimii Fingridin Alajärven sähköasema. Reilander kertoo, että uusi liittymisjohto rakennetaan kahden 400 kilovoltin johdon rinnalle. Niiden jokainen megawatti on jo markkinoiden käytössä, joten uusi johto tarvitaan.

Seuraavaksi Fingrid laajentaa Alajärven sähköaseman kytkinlaitosta YIT:n ja muiden uusien tuulipuistojen tarpeisiin. Asemalla on kova kysyntä myös jatkossa ja siihen tulee liittymään paljon enemmänkin tuulivoimaa. Parhaillaan selvitetään tarvittavia verkonvahvistuksia.

YIT on Fingridille uusi kumppani, sillä kyseessä on yhtiön ensimmäinen liityntä kantaverkkoon. Kun liityntäkin on täysin poikkeuksellinen, on yhteistyö ollut erityisen tiivistä alusta alkaen.

Lestijärven tuulipuistohanke etenee hyvässä tahdissa.

– Parhaillaan meneillään ovat hankkeen investorineuvottelut. Emme jää puiston omistajaksi vaan etsimme sille sijoittajaa. Tavoitteena on ottaa turbiinit käyttöön 2022 – 2023, YIT:n yksikönjohtaja, Lestijärven hankkeen projektijohtaja Mika Virtanen kertoo.

Lestijärvi valikoitui YIT:n tuulipuiston sijoituspaikaksi, sillä alue on maakuntakaavassa ja mahdollistaa ison tuulipuiston. Myös harva asutus ja vapaat alueet puoltavat ison puiston rakentamista. YIT suunnittelee pienempiä tuulipuistoja myös muiden muassa Pyhäjärvelle sekä Huittisiin.

Manner-Suomen toiseksi pienimmän kunnan Lestijärven kunnanjohtaja Esko Ahonen ei peittele tyytyväisyyttään hankkeeseen:

– Tämä on Lestijärven pelastus. Säilymme hankkeen ansiosta itsenäisenä kuntana ja toimeentulo sekä kuntalaisten hyvinvointi on taattu. Esimerkiksi uuden koulumme budjetti on kiinni tästä hankkeesta.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös