Sähkötöiden johtajat kokoontuvat linjaamaan toimintatapoja

Fingrid kutsuu tärkeimpien palvelutoimittajiensa sähkötöiden johtajat tapaamiseen muutaman kerran vuodessa. Tarkoitus on yhdenmukaistaa toimintaa ja antaa palautetta lakien toimivuudesta käytännössä.
Jaa

Lain mukaan sähkötöitä tekevällä palveluntoimittajalla tulee olla sähkötöiden johtaja, joka on henkilökohtaisessa vastuussa yrityksensä sähkötyöturvallisuudesta. Fingridissä on huomattu, että eri palvelutoimittajilla on erilaisia tapoja reagoida viranomaislinjauksiin tai standardien vaatimuksiin.

Tänä syksynä aloitetuissa sähkötöiden johtajien kokouksissa pyritään tekemään linjauksia toimivista käytännöistä.

Jokaisella on oikeus päästä terveenä kotiin työmaalta.

”Pitkän aikavälin tavoite on yhdenmukaistaa toimintatapoja. Tapaturmia tapahtuu edelleen liian paljon, joten tällaiselle keskustelufoorumille on tarvetta. Jokaisella on oikeus päästä terveenä kotiin työmaalta”, Fingridin yksikön päällikkö, sähkötöiden johtaja Kimmo Muttonen sanoo.

Jos työmaalla tehdään sähkötöitä, jokaiselle työryhmän jäsenelle on oltava selvää, kuka sähkö­töiden johtaja on. Sähkötöiden johtajan ei tarvitse aina olla työmaalla, mutta hän vastaa sähkötöiden järjestelystä.

”Palvelutoimittajillamme on kuitenkin hyvin erilaisia tapoja valita työnaikaisten sähköturvallisuustoimenpiteiden valvoja ja dokumentoida sähkötyöhön liittyvät toimet. Näitä asioita pyrimme linjaamaan.”

Tänä syksynä aloitetuissa kokouksissa keskustellaan myös viranomaislinjauksien ja lakien tulkinnoista.

”Keskustelemme siitä, miten lait ja ohjeet toimivat käytännössä sekä miten ongelmallisia kohtia eri työmailla on ratkaistu. Voimme oppia toisiltamme. Jos jokin linjaus ei selkeästi toimi käytännössä, meillä on mahdollisuus vaikuttaa viranomaisiin ja lainsäätäjiin”, Muttonen toteaa.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös