Search
Close this search box.

Sähkön spot-hinta käväisi pakkasella

Jaa
Sähkön hinta painui negatiiviseksi ensimmäisen kerran Suomessa 10.2. maanantain vastaisena yönä, kun sähkön tarjonta ylitti kysynnän. Sähkön pörssihinta pysyi miinuksella neljän tunnin ajan kello yhdestä kello viiteen Suomen aikaa.

Maanantaiaamuna 10. helmikuuta kello yksi sähkön spot-hinta laski -0,09 senttiin megawattitunnilta. Alhaisimmillaan sähkön hinta käväisi kello kahden ja kolmen välillä, jolloin megawattitunnin hinta painui -0,20 euroon.

Ilmiö toistui samaan aikaan myös Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

– Merkittäviä syitä ilmiöön ovat vuoden aikaan alhainen sähkönkulutus lämpimään sään takia sekä lisääntynyt tuulivoiman tuotanto, jota Pohjois-Euroopan Ciara-myrskyn voimakkaat tuulet kiihdyttivät, sanoo Fingridin vanhempi asiantuntija, hankepäällikkö Mikko Heikkilä.

Myös pohjoismaisen sähköjärjestelmän vesivoimatuotanto on vaikuttanut sähkön hintaan.

– Vettä on satanut melko paljon, ja talvi on ollut erittäin lauha. Sähkön hinta on pysynyt alhaalla, Heikkilä lisää.

Tuottajille kulua, kuluttajille säästöä

Historiallinen ilmiö tarkoittaa käytännössä sitä, että sähköntuottajat maksavat sähkön ostajille negatiivisesti hinnoitellusta sähköstä. Heikkilän mukaan suorat kulut negatiivisesta markkinahinnasta ovat kuitenkin euroissa hyvin pieniä.

– Esimerkiksi koko Suomen sähkötuotannon osalta puhutaan alle parin tonnin kokonaissummasta yhden tunnin aikana, Heikkilä sanoo.

Tuntihintaista pörssisähköä ostavat kuluttajat saattoivat saada neljän tunnin ajan huokeampaa sähköä, mutta negatiivinen hinta ei näy sähkölaskussa, sillä spot-hinnan päälle kuluttajat maksavat sovitun marginaalin lisäksi myös normaalin sähköveron ja siirtomaksut.

Tuulivoiman varastointiin kehitteillä uusia teknologioita

Fingridin toimintaan maanantain varhaistuntien hintailmiöllä ei ole vaikutusta.

– Vaikutukset kohdistuvat enemmänkin sähköntuottajiin ja kuluttajiin. Huokeampi sähköntuotanto kannustaa pitkällä aikavälillä teollisuutta korvaamaan fossiilista energiaa puhtaalla ja edullisella sähköllä, Heikkilä sanoo.

Hän arvioi, että ilmiö miinukselle menevästä sähkön spot-hinnasta tulee mitä todennäköisimmin yleistymään, kun tuulivoimatuotanto kasvaa meillä ja muualla Euroopassa.

– Ilmiö lisää tarvetta sähkön varastoinnille. Jo nyt edullista sähköä voidaan varastoida välillisesti vesivoiman kautta tai suoraan akkuihin. Myös erilaiset power to gas- tai power to x -ratkaisut mahdollistavat tulevaisuudessa tuulivoiman varastoinnin, jolloin sääriippuvaisen sähköntuotannon aiheuttamiin hintavaihteluihin voidaan reagoida tehokkaammin, Heikkilä arvioi.

Tutustu Fingridin avoimeen sähkömarkkinadataan.

Kommentit

Yksi vastaus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *