Riskittömästi ratissa

Fingridin työmaat tuovat valtakunnalliseen tieliikenteeseen sekä talon omaa väkeä että yhteistyökumppaneita. Turvallinen autoilu edellyttää tieliikennelain noudattamista ja järkeviä valintoja.
Jaa

Työnaikainen autoilu on työ­turvallisuuslain alaista toimin­taa, ja työnantajan on huo­lehdittava myös autoilun riskeistä. On hyvä muistaa, että jokainen on vastuussa oman ajoneuvonsa asian­mukaisesta kunnosta.

Vuonna 2020 voimaan tullut uudistettu tieliikennelaki tavoitteli entistä turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä. Vapauden rinnalla lisääntyi vastuu ja tarve opetella uusia sääntöjä – mutta myös tulkinnanvaraisuus.

”Uuden tieliikennelainsäädännön myötä vapaus on jonkin verran lisääntynyt, mutta tämä korostaa myös kuljettajan vastuuta turvallisesta ajosta”, kertoo yritysten työturvallisuuden edistämiseen erikoistuneen Tapaturvan toimitusjohtaja Juha Merjama.

Nopeusrajoitusten muutokset mietityttävät

Tieliikennelain uudistus muutti muun muassa keltaisen sulkuviivan valkoiseksi, kytki talvirenkaiden käytön vallitseviin keliolosuhteisiin ja lisäsi pysäköinnin mahdollisuuksia.

Laki toi myös toi tukun uusia liikennemerkkejä, kuten merkit ajokaistojen yhdistymisestä, vähimmäisnopeudesta ja pyöräkadusta.

Eniten Merjamaa mietityttää nopeusrajoitusten rukkaaminen.

Kaikki kokonaismassaltaan alle 3 500 kiloa painavat ajoneuvot saavat nyt ajaa tiekohtaisen rajoituksen mukaan. Enintään 750-kiloista perävaunua vetävän auton suurin sallittu nopeus on 100 kilometriä tunnissa, ja yli 750 kiloa painavaa perävaunua saa vetää enintään 80 kilometrin tuntivauhtia.

”Pakettiautoilla liikkuvien pitää kiinnittää erityistä huomiota kuljetettavien tavaroiden sidontaan. Lisäksi jokaisen kannattaa tarkistaa peräkärryjensä tiedot, eikä automaattisesti ajaa satasta”, Merjama muistuttaa.

Kiireen tunne taklattava

Päätoteuttajana useissa Fingridin sähköasemaurakoissa toimii Siemens Energy, jonka työmaapäälliköt ja käyttöönottajat kurvailevat kohteesta toiseen.

”Muistutamme jatkuvasti huolehtimaan esimerkiksi renkaiden kunnosta. Toinen vakiovaroituksen aihe on pysyä pois keskittymistä vaativista palavereista ajon aikana”, sanoo laatu- ja turvallisuuskoordinaattori Kaisa Ruusunen.

Hän korostaa myös, ettei mikään oikeuta ylinopeuteen tai keliin nähden liian kovaan vauhtiin:

”Usein kiireen asettaa joku ulkopuolinen, ei niinkään ajaja.”

Fingrid edistää vihreää liikkumista

Latauspisteet Fingridin sähköasemilla yleistyvät nopeasti.

Vuoden 2024 aikana noin 60:een – eli puoleen — Fingridin sähköasemista on asennettu Type 2:n mukainen 22 kilowatin sähköautojen latauspiste.

”Matkalaturin avulla lataus onnistuu kaikilla sähköasemillamme myös 1-ja 3-vaihepistorasioista. Lataamisen takia ei työpäivää tarvitse venyttää”, kertoo Fingridin kunnonhallintapäällikkö Timo Heiskanen.

”Jokainen latauspiste sijaitsee aidatulla sähköasema-alueella. Vika- ja ylivirtasuojausten lisäksi turvallisuutta parantaa latauspisteiden sijoittelu etäälle sähköasemarakennuksesta.”

Fingridin latauspisteet ovat toistaiseksi kaikkien fingridiläisten ja yhteistyökumppaneiden käytettävissä.

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös