Olemme Fingridin puolelta jo aiemmin todenneet, että sähköä riittää ja tilanteesta selvitään kyllä, jos tekniikka vain pelaa, eikä useita suurten voimalaitosten tai siirtoyhteyksien vikoja tapahdu samanaikaisesti. Pienillä marginaaleilla mennään! Tällä tilannekuvalla jatketaan ainakin vuoteen 2018, jolloin Olkiluodon kolmas yksikkö tulee vähitellen helpottamaan tilannetta.
Perinteisessä kansallisessa ajattelussa sähkön toimitusvarmuus on sama asia kuin sähköntuotannon omavaraisuus. Tähän filosofiaan perustuva energiastrategia on yksinkertainen ja helppo ymmärtää: luodaan omavarainen suomalainen sähköjärjestelmä, jolloin sähkön toimitusvarmuus ja sähkön hinta ovat omissa käsissämme. Rivien välistä voidaan vielä lukea, että toimitusvarmuus on tällöin erinomainen ja sähkö on halpaa. Tällaista puhetta kuulee vielä paljon käynnissä olevan energia- ja ilmastostrategian ympärillä. Vastaava ajattelutapa on yleinen myös puhuttaessa kansallisesta huoltovarmuudesta.
Miksi tällainen ajattelu ei enää toimi? Suomi on ollut reilut kaksikymmentä vuotta osa kansainvälisiä sähkömarkkinoita, jotka ovat vuosien kuluessa laajentuneet Pohjoismaista etelään ja ulottuvat nyt Portugaliin ja Italiaan asti. Suomalainen sähköntuotanto kohtaa tiukan kansainvälisen kilpailun. Sähkön hinta määräytyy kansainvälisillä sähkömarkkinoilla. Se ei ole suomalaisten poliitikkojen käsissä. Suomeen ei voi rakentaa tuotantokapasiteettia, joka ei ole kilpailukykyistä näillä markkinoilla.
Tämä sillä edellytyksellä, että kilpailu on reilua. Mutta kuten monissa muissakin kansainvälisissä kilpailuissa, myös sähkömarkkinoiden kilpailuun on tullut mukaan doping, joka tunnetaan nimellä uusiutuvan energian tuki. Nämä tuet ovat pääsyyllisiä siihen, että markkinaehtoiset investoinnit eivät ole enää kannattavia missään päin Eurooppaa.
Nykypäivään paremmin sopiva ajattelutapa lähtee siitä, että on järkevää hyödyntää näitä hyvin toimivia kansainvälisiä markkinoita ja vahvoja siirtoyhteyksiämme ulkomaille. Tästä syytä nautimme tälläkin hetkellä erittäin alhaisista sähkön hinnoista: alhainen sähkön hintamme on tuontitavaraa. Selvisimme viime talven ennätyksellisen kulutushuipun yli naapurimaidemme tuella, kun tehokkaasti sähkön tuotantoa, kulutusta ja siirtoyhteyksien käyttöä ohjaava markkinamekanismi hankki meille naapurimaista sähköä halvimmalla mahdollisella tavalla. Tämän ansiosta huippukulutustunnin sähkön hinta ei noussut tuhansiin euroihin megawattitunnilta vaan selvisimme alle satasella!
Sähköjärjestelmämme on suuren murroksen edessä. Tulevaisuuden pääosin uusiutuvaan energiaan perustuvassa järjestelmässä huoltovarmuutta pitää arvioida aivan uudesta näkökulmasta. Kotien ja teollisuuden pitää saada sähköä silloinkin, kun ei tuule eikä aurinko paista. Ajan myötä viisaat insinöörit ratkaisevat sähkön varastoinnin ongelman, jolloin sähkömarkkinat ja huoltovarmuus siirtyvät uudelle aikakaudelle. Mutta valitettavasti se päivä ei ole vielä tänään.
Perusajatuksena tulisi olla, että toimitusvarmuus luodaan arjessa. Sähkömarkkinoille tulisi palauttaa niiden kyky ohjata markkinaehtoisia investointeja. Tukidopingista tulisi luopua. Siirtymävaiheessa voidaan tarvita poikkeustilanteiden huoltovarmuutta tukevia erityisjärjestelyitä kuten huoltovarmuusreservejä, mutta aikaa myöten tällaisista ”purkkaratkaisuista” tulisi luopua, koska ne voivat vahingoittaa sähkömarkkinoiden toimintaa. Kaikki tämä vaatii tiivistä kansainvälistä yhteistyötä, koska yhdessä maassa tehtyjen päätösten vaikutus ei rajoitu vain kyseiseen maahan. Jos ruotsalaiset jatkavat vahvan uusiutuvan tukipolitiikan tiellä, he takaavat, että ruotsalainen tuulivoima selviytyy voittajana kilpailusta ja samalla he estävät epäsuorasti markkinaehtoisten investointien syntymisen Suomeen. Tuskin kukaan haluaa tilannetta, jossa valtiot alkavat kilpailemaan keskenään tukien määrillä. Kuluttajahan tämänkin lopulta maksaisi.
Blogin kirjoittaja on Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.
