Reaaliaikainen etäyhteys työmaalle

Arlo Go -kamera näyttää live-kuvaa Fingridin työmaakohteista etäyhteyden päässä oleville. Työmatka-ajamisen tarve vähenee, päätöksenteko nopeutuu ja aikaa säästyy.
Jaa

Fingrid on ottanut käyttöön Arlo Go -kameran useissa työmaakohteissaan. Live-kuvaa hyödynnetään monenlaisissa työmaavalvonnan tarpeissa sekä esimerkiksi työmaakokouksissa, laadunvalvonnassa, vastaanottotarkastuksissa ja kulunvalvonnassa.

”Tavoitteena on, että reaaliaikainen lähetys on työmaiden valvonnan lisätyökalu, joka säästää myös aikaa ja rahaa. Lisäksi etäratkaisu parantaa osaltaan työturvallisuutta, kun vältytään kaikkien asiantuntijoiden pitkiltä ajomatkoilta kohteisiin. Korona-aikana myös ihmisten kohtaamisia on ollut tarpeen minimoida, vanhempi projektipäällikkö Risto Ryynänen Fingridistä sanoo.

Kumppanina uuden työvälineen kehitystyössä on ollut Sitema Oy. Kokeilu aloitettiin lokakuussa 2019 kahdella kameralla, ja maaliskuussa 2020 Fingridin eri kohteissa oli käytössä 17 Arlo Go -kameraa.

Arlo-kamera kiinnitetään kypärään tai vaikka lentävään droneen. Kun kamera on kiinni kypärässä, käyttäjän kädet jäävät vapaaksi. Laite on langaton, yhteydet etäkatselijoihin hoituvat älypuhelimen tai selaimen avulla.

 

”Kameran haltija voi keskustella etäkatselijoiden kanssa bluetooth-kuulokkeen tai kameran kaksisuuntaisen ääniyhteyden kautta”, kehitysjohtaja Juuso Männikkö Sitemasta kertoo.

”Etänä olevat henkilöt näkevät reaaliaikaista videokuvaa tietokoneelta tai mobiililaitteelta. Arlon portaalin lisäksi lähetystä voi seurata ja tallentaa Teams-ohjelman kautta.”

Arlo-kameroita on käytetty myös kulunvalvonnassa. Paikalleen kiinnitetyn kameran voi tarvittaessa irrottaa, jos kuvaa tarvitaan muualta. Infrapunan ansiosta tarkkaa kuvaa saadaan myös pimeässä.

”Joissakin kohteissa verkkoyhteyksien riittämättömyys on aiheuttanut ongelmia kuvan laatuun tai kameraa ei ole voitu hyödyntää ollenkaan. Pääosin kuva on kuitenkin ollut selkeää ja tarkoituksenmukaista. Kameran käyttö vaatii rauhallisuutta. Erityisesti paikallaan ollessa Arlo näyttää hyvin tarkkaa kuvaa työ- tai valvontakohteesta”, Ryynänen sanoo.

Työajan ohella säästöä tulee myös päästöihin. Esimerkiksi johdon katselmus eli safety walk Muhoksen Pyhänselän sähköasemalla toteutettiin etäyhteydellä. Sen sijaan, että kahdeksan henkilöä olisi lentänyt Helsingistä paikan päälle, työmaaorganisaatio ja Arlo-kypäräkameran läsnäolo riittivät.

”Kokemukset ovat olleet testivaiheessa hyviä. Toivomus on, että jatkossa Arloa käytetään entistä useammin ja monentyyppisissä tilanteissa”, Pohjois-Suomen aluepäällikkö Jarkko Kaisanlahti suunnittelee.

”Varsinkin äkillisissä häiriö- tai vikatilanteissa etäyhteydestä olisi paljon hyötyä, kun tilannetta pääsee nopeasti arvioimaan useampikin asiantuntija.”

Fingrid ja Sitema seuraavat suurella mielenkiinnolla teknologian kehittymistä ja kokeilevat ennakkoluulottomasti uusia ratkaisuja. Lisätty todellisuus, älylasit, 360-asteen kuvaus ja huimin harppauksin kehittyvä tekoäly antavat mahdollisuuksia uusien, entistä turvallisempien ja tehokkaampien toimintamallien luomiseen.

Arlo Go -kypäräkamera

• langaton, voidaan kiinnittää kypärään, droneen ja vaihtaa välillä esimerkiksi kädessä pidettäväksi
• reaaliaikainen etäyhteys useille katselijoille
• kameran tai mobiililaitteen avulla 2-suuntainen puheyhteys etäkatselijoiden ja kamerankäyttäjän välillä
• tarvittaessa tallentaa videota ja tilannekuvia
• hyvä käyttövarmuus työmaaolosuhteissa, säänkestävä
• pitkäkestoinen akku, kestää yhdellä latauksella 1-3 kk
• pimeänäkö kytkeytyy automaattisesti olosuhteiden muuttuessa

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Yksi vastaus

  1. Todella hyvä sovellus projektien ja kunnossapidon etäseurantaan. Jää paljon enemmän aikaa varsinaiselle työnteolle, kun autossa istuminen vähenee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös