1. Miksi risteämälausuntojen saaminen on ruuhkautunut?
Ruuhkautuminen on monen asian summa. Fingrid rakentaa ja suunnittelee uusia voimajohtoja enemmän kuin koskaan. Myös meidän on siis otettava lausunnoissa huomioon käynnissä olevat voimajohtotyömaat ja tulevien voimajohtojen suunnitelmat.
Verkkomme on osittain vanhaa, jopa 80-vuotiasta. Siksi kaikkia tarvittavia dokumentteja ei välttämättä löydy helposti. Oikean tiedon löytäminen voi olla hyvin työlästä, aikaavievää ja vaatii monen ihmisen osaamista.
Teemme risteämälausuntoa varten paljon selvityksiä ja ne nostetaan ohjeeksi lausuntoon vain, jos niillä on todellista merkitystä lausunnon kannalta. Näin ollen lausunto voi olla joskus hyvinkin lyhyt, vaikka se on sisältänyt tuntien, joskus jopa päivien, selvitystyön. Ruuhkautumiseen on vaikuttanut myös tiimimme henkilömuutokset, mutta nyt olemme saaneet joukkoomme vahvistuksia.
2. Kuinka paljon kirjoitatte risteämälausuntoja ja millaisia lausuntoja hankkeet vaativat?
Viime vuosina lausuntoja on valmistunut noin 450 vuodessa. Määrä vaihtelee kuukausittain riippuen esimerkiksi työkohteen laajuudesta. Koska käsittelyaika on pitkä, on tärkeä muistaa kertoa meille, jos suunnitelmat ovat eläneet tai lausuntopyyntö ei ole enää ajankohtainen.
Omalle työpöydälleni on kertynyt lausuntopyyntöjä isoista hankkeista, kuten voimajohdon välittömään läheisyyteen sijoittuvista datakeskuksista, raitioteistä ja teollisuusalueista. Tällaiseen kohteeseen voi joutua antamaan kymmeniä lausuntoja, jotta kaikki alueelle tuleva toiminta tulee ohjeistetuksi.
Voimajohdon läheisyyteen tulee myös uusia risteämäkohteita, kuten vetyputkia. Näitä standardit ja ohjeet eivät vielä tunne, joten meidänkin on opiskeltava koko ajan uutta.
3. Mitä lausunto sisältää ja mitä hakijan on hyvä ottaa huomioon?
Lausunto on aina laadittu pyynnön pohjalta, ja se annetaan niihin tietoihin pohjautuen, jotka meille on kerrottu.
Kaikki sähköä johtavat rakenteet ovat erityisen tärkeitä tuoda esille, jotta osaamme antaa niihin liittyvän ohjeistuksen.
Toisaalta suunnitelmien ei tarvitse olla täysinvalmiita. Jos tielle suunnitellaan vaikkapa tievalaistusta, voi lausunnon pyytää jo suunnittelun alkuvaiheessa.