Ovatko syyt kaapeloinnin välttämiseen teknisiä vai taloudellisia?
Molempia. Sähköverkoissa käytetään normaalisti vaihtosähkötekniikkaa, joka on yhteensopiva voimalaitoksilla tuotetun vaihtosähkön kanssa. Vaihtosähkökaapelin rakentaminen on noin kymmenen kertaa avojohtoa kalliimpi ratkaisu, ja lisäksi sen elinkaari on lyhyempi kuin avojohdon. Vaihtosähkökaapeli ei teknisesti sovellu suurjännitteiseen tehonsiirtoon pitkällä matkalla. Avojohto sen sijaan on varma ja kustannustehokas ratkaisu. On vain huolehdittava voimajohtolinjan puuvarmuudesta. Kaapelivikojen paikallistaminen ja korjaaminen on huomattavasti hitaampaa ja vaatii enemmän kalustoa kuin avojohtojen vikojen korjaaminen.
Onko kaapeli huomaamaton maisemassa?
Yleensä ei. Maakaapelin tunnelointi on kallista. Jos kaapelia ei tunneloida, se vaatii maan pinnalle puuvapaan kaapelialueen, jonka käyttöoikeutta rajoitetaan. Kaapelin asentaminen 1–1,5 metrin syvyyteen vaatii maa-aineksen muokkaamista. Kaapeliyhteys on usein pidempi kuin avojohtoyhteys, koska asennus vaatii maaston esteiden kiertämistä.
Kantaverkossa on kuitenkin noin 320 km kaapelia. Miksi?
Suomen noin 14 600 kilometrin kantaverkossa tuo 320 kilometriä on tosiaan vähäinen, mutta merkittävä osa. Kaapelit kulkevat nimittäin meren alla Ruotsiin ja Viroon. Merikaapeleina toteutetut ulkomaanyhteydet ovatkin tasasähköyhteyksiä, joihin kaapelit sopivat paremmin. Kummallakin rannalla on muuttaja-asema, joka muuttaa tasasähkön vaihtosähköksi ja päinvastoin. Ratkaisu on toimiva, mutta kallis.
Miten muualla maailmalla tehdään?
400 kilovoltin tai sitä suuremman vaihtojännitteen kaapeleita on koko maailmassa vain muutamia satoja kilometrejä. Kaapeli ei sovellu pitkän matkan suurjännitteiseen sähkönsiirtoon.
Lisätietoja antavat: Fingridin erikoisasiantuntija Max Isaksson sekä johtava asiantuntija Liisa Haarla.
