Kestävästi sähköautolla

Myös Suomessa on herätty sähköisen liikenteen etuihin.
Jaa

 

Suomen hallituksen asettaman tavoitteen mukaan Suomessa olisi vuonna 2030 yhteensä vähintään 250 000 sähkökäyttöistä autoa. Hallituksen energia- ja ilmastostrategian tavoitteena on puolittaa tuontiöljyn käyttö sekä lopettaa hiilen käyttö energiantuotannossa. Suomi on allekirjoittanut Pariisin ilmastosopimuksen ja sen myötä sitoutunut leikkaamaan päästöjä, myös liikenteen osalta.

Sähköautoilun ehdoton kärkimaa on Norja, jonka teillä kulkee jo yli 100 000 sähköautoa. Muissa naapureissa – Ruotsissa, Tanskassa ja Virossa – sähköautoilu kasvaa nopeasti. Suomessa ladattavia autoja on tällä hetkellä noin 2 500. Hybridiautojen osuus on kuitenkin kasvanut viime vuonna 150 prosenttia, ja täyssähköautojenkin osuus 40 prosenttia. (Päivitys tammikuussa 2018: Norjassa sähkö- tai hybridiautoja on jo 210 000 ja Suomessa 7 000.)

Suomessa valtiovalta ei juuri tue sähköautoilua.

– Hallituksen energiastrategian onnistuminen vaatisi ainakin 100 miljoonan euron tukipakettia. Keinoja ovat esimerkiksi suorat hankintatuet tai jonkinlainen työsuhdeautoetuus, toteaa Sähköinen liikenne -hankkeen koordinaattori Elias Pöyry.

– Esimerkiksi Norjassa isoihin kasvulukuihin päästiin juuri avokätisellä veropolitiikalla, mutta myös samalla kiristämällä polttomoottoriautojen verotusta. Näin tuet eivät olleet pois muusta budjetista.

Älykäs lataaminen avainasemassa

– Kun Suomessa on 250 000 sähköautoa, sähkönkulutuksen lisäyksen arvioidaan olevan vuodessa noin 1 TWh. Sähköjärjestelmän kannalta tämä ei ole ongelma. Esimerkiksi pelkästään viimeisen kahdeksan vuoden aikana sähkönkulutus on vähentynyt 8 TWh.  Niin siirto- kuin jakeluverkot ovat samaan aikaan vahvistuneet, toteaa kehityspäällikkö Jonne Jäppinen Fingridistä.

Paikallisesti useiden autojen lataaminen samanaikaisesti saattaa aiheuttaa ongelmia. Tähän avuksi saadaan älykäs lataaminen, jolloin lataustapahtuma voidaan ohjata kotitaloudessa tapahtumaan halvimpaan mahdollisimpaan aikaan, esimerkiksi yöllä. Älykäs lataus voi ottaa huomioon muut kuormittajat: auton lataaminen voi hidastua, jos sisällä napsautetaan sähkökiuas päälle.

Tulevaisuudessa sähköautot ovat pyörillä kulkevia akkuvarastoja. Kun Pohjoismaissa tuulee, sähkö on halvimmillaan. Jos silloin lataa halpaa sähköä autoon, saadaan maksimihyöty vähäpäästöisestä energiantuotannosta.

Sähköntuotannon päästöt vähenevät sähköautolla sen koko sen elinkaaren ajan, kun sähköntuotantojärjestelmään tulee koko ajan lisää päästötöntä energiaa, kuten tuulta ja aurinkoa.

Artikkeli julkaistu 5.4.2017. Infografiikan autojen lukumäärätiedot päivitetty 22.1.2018. Sis. sähköautot ja ladattavat autot. Lähde: Trafi

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös