Sähköverkko nousee nopeasti
Myrskyt ja metsäpalot voivat aiheuttaa väliaikaisia häiriöitä sähkönjakeluun, mutta tilanne korjaantuu nopeasti, viimeistään 24 tunnin sisällä.
Myrskyt ja metsäpalot voivat aiheuttaa väliaikaisia häiriöitä sähkönjakeluun, mutta tilanne korjaantuu nopeasti, viimeistään 24 tunnin sisällä.
Fingridille on myönnetty tietoturvasertifikaatti, joka on tärkeä apuväline tietoturvan tason määrittelyssä. Toiminta on kuitenkin jo pitkään ollut lähes vaatimusten mukaista.
Turvallisuusvalvoja huolehtii, että työskentely voimajohtorakennustyömaalla sujuu ilman haavereita.
”Ennakointi ja suunnitelmallisuus ovat ehdottomasti tärkeimmät asiat turvallisuudessa. Työntekijällä pitää olla oikeat varusteet, tiedot ja osaaminen turvalliseen työskentelyyn”, toteaa turvallisuusvalvoja Lauri Tolpanniemi.
Fingridissä työturvallisuus on jatkuvassa tarkastelussa. Sitä kehitetään yhdessä palvelutoimittajien kanssa. ”Töistä täytyy päästä terveenä kotiin. Siksi tavoitteemme on nolla tapaturmaa”, johtaja Timo Kiiveri Fingridistä sanoo.
Enersense PN on vienyt työturvallisuusasiaa aktiivisesti eteenpäin muun muassa Fingridin Mieti ennen kuin toimit -kampanjan videoiden avulla. Toimialajohtaja Joni Parkkinen ja työmaapäällikkö Tomi Salonen kertovat, miten heillä ylläpidetään tärkeää
Viime vuonna Fingridin työkohteissa tehtiin ennätykselliset 1,86 miljoonaa työtuntia, mikä selittyy investointihankkeiden suurella määrällä. Vakavien työpaikkatapaturmien määrä väheni huomattavasti ja työtapaturmataajuus laski hieman.
Fingridin Ulvilan sähköaseman muuntajan suoja-altaalle on valmistunut uudentyyppinen Liekkiloukku-kansiratkaisu, joka on innovatiivinen tapa tukahduttaa onnettomuuksista ja vahingoista johtuvat nestepalot.
Fingrid käynnisti keväällä hankkeen, jonka päämääränä on parantaa korkealla työskentelyn turvallisuutta sähköasemilla. Tavoitteena on löytää koekiivettävistä rakenteista kehityskohteita ja löytää hyviä käytäntöjä korkealla työskentelyyn.
Fingridillä on 10 varavoimalaitosta, joissa varastoidaan suuri määrä polttoöljyä. Vaarallisen kemikaalin suurimittainen varastoiminen edellyttää varautumista mahdolliseen onnettomuuteen. Naantalin varavoimalaitoksen harjoituksessa syksyllä 2020 testattiin sammutusjärjestelmien toimivuutta.
Koronaepidemiasta johtuvissa poikkeusolosuhteissa henkilökohtaisia kontakteja on pyritty välttämään. Se ei ole kuitenkaan estänyt Fingridin työmaiden auditointien ja johdon turvallisuuskävelyjen suorittamista turvallisesti. Vallitseva tilanne on kannustanut myös kokeilemaan virtuaalisia työmaakäyntejä.
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267
Fingrid.fi
Evästeasetukset
Tietosuojaseloste
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.