Datahub käyttöön huhtikuussa 2021
Fingrid valitsi kesällä Datahubille järjestelmätoimittajan. Samalla hankkeen aikataulua on pystytty täsmentämään. Täsmennetyn aikataulun mukaan Datahub otetaan käyttöön huhtikuussa 2021.
Fingrid valitsi kesällä Datahubille järjestelmätoimittajan. Samalla hankkeen aikataulua on pystytty täsmentämään. Täsmennetyn aikataulun mukaan Datahub otetaan käyttöön huhtikuussa 2021.
Pientalot muodostavat yhteisvaikutukseltaan merkittävän ryhmän maamme energiataloudessa. Näin energiamurroksen aikana puhutaan usein sähköpulasta ja sähkön ylituotannosta. Pientaloasukkaat ovatkin keskeisessä roolissa uudistuvilla sähkömarkkinoilla, kun tavoitteena on sähkönkäytön järkevä säätely.
Fingridin avoin data -palvelun käytettävyyttä on kehitetty käyttäjien toiveiden mukaan. Palvelussa voi nyt ladata excel-tiedostoja sekä useampia tietoaineistoja samaan tiedostoon yhdellä kertaa. Lisäksi aineistojen sisältökuvauksia on parannettu.
Kantaverkkoyhtiöllä toiminnan perusta on hieman erilainen kuin monilla muilla yrityksillä. Kehitystyön tavoitteena ei välttämättä ole markkinaosuuden kasvattaminen tai reipas tuotelanseeraus. Tutkimus- ja kehitystoimintaan panostettu raha ei myöskään aina tuota taloudellista hyötyä samalla tilikaudella. On kuitenkin tärkeää tehdä myös pitkäjänteistä kehitystyötä.
Euroopan unionin laajuiset verkkosäännöt on laadittu edistämään rajat ylittävää sähkökauppaa. Verkkosäännöt jakaantuvat kolmeen perheeseen: liityntä-, käyttö- ja markkinasääntöihin. Artikkeliin on koottu valmistuneet verkkosäännöt.
Uusiutuvan energian lisääntyminen sekä tuuli- ja aurinkovoiman liittäminen verkkoon tuovat keskusteluun inertian käsitteen. Fingridin vanhempi asiantuntija Minna Laasonen kertoo, mistä on kyse.
Sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainottaminen on yksi Fingridin päätehtävistä. Tasapainotusta tehdään kaiken aikaa ostamalla ja myymällä sähköä reservimarkkinoilla, ja vasta poikkeustilanteissa otetaan käyttöön Fingridin oma varavoima. Reservimarkkinoille voivat osallistua sekä kuluttajat että tuottajat ja vaikuttaa toiminnallaan sähköjärjestelmän tasapainoon.
Suomen, Viron ja Latvian alueella ryhdytään kokeilemaan joustomarkkina-alustaa osana laajaa Horizon 2020 -EU-ohjelmaa.
Suunnittelupäällikkö Ritva Hirvoselle työ on ollut elämäntapa ja harrastus. Hän jäi kesällä eläkkeelle, mutta jatkaa Fingridissä tuntityöläisenä.
EDIELfi on vähittäismarkkinoilla toimivien sähkömarkkinaosapuolten yhteinen tiedonvaihtoportaali. Se kokoaa samaan osoitteeseen osapuolten ajantasaiset yhteystiedot, uutiset sekä paljon tietoa ja ohjeita standardien mukaisen tiedonvaihdon tueksi. JULKAISTU 12.6.2018
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267
Fingrid.fi
Evästeasetukset
Tietosuojaseloste
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.