Varalla, kantaverkkokeskuksen tukena
Fingridin varallaolijat pysyvät vuoroillaan puhelimen tavoitettavissa vuorokauden ympäri. Heidän tehtävänään on tukea kantaverkkokeskusta häiriötilanteissa.
Fingridin varallaolijat pysyvät vuoroillaan puhelimen tavoitettavissa vuorokauden ympäri. Heidän tehtävänään on tukea kantaverkkokeskusta häiriötilanteissa.
Tänä vuonna ukkosia ja salamointia on esiintynyt alkukesällä jopa ennätystahtiin. Kantaverkkoyhtiöllä on monia keinoja varautua ja ehkäistä ukkosen aiheuttamia häiriötilanteita. Myös Fingridin asiakasyrityksissä rajuilmoihin varautumiseen ja käyttövarmuuden parantamiseen on monia vaihtoehtoja.
Päivitimme alkuvuonna sähkön tuotanto- ja kulutusennusteet. Suomen mahdollisuudet menestyä energiamurroksessa ovat erittäin lupaavat. Sähkön tuottajilta ja sähköintensiiviseltä teollisuudelta saadut kantaverkon liityntäkyselyt ovat jatkaneet kasvuaan. Investointien mahdollistaminen edellyttää merkittävää kantaverkon rakentamista ja kehittämistä.
Sähkön tarve lisääntyy Suomessa tulevina vuosina samalla, kun siirrytään kokonaan pois fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Siksi tarvitaan yhä enemmän tuuli- ja
aurinkovoimalla tuotettua puhdasta sähköä. Miten voidaan varmistaa, että sähköä riittää myös silloin, kun on tyyntä ja pilvistä?
Suomen sähköjärjestelmä on muuttumassa vahvasti suuntaajavaltaiseksi eli sähköntuotanto on suurelta osin tuulivoimaa ja yhä enemmän myös aurinkovoimaa. Fingridin johdolla on viime vuosina kehitetty menetelmiä, joilla varmistetaan suuntaajavaltaisen sähköjärjestelmän tekninen toiminta Suomessa ja muualla Pohjoismaissa.
Siirtokeskeytyksissä voimajohdot tehdään jännitteettömiksi, jotta asentajat voivat turvallisesti huoltaa ja rakentaa sähköverkkoa. Länsirannikon tuulivoimavaltaisella alueella siirtokeskeytysten suunnittelu vaatii erityistä tarkkuutta ja yhteistyötä.
Voimajohtoasentajan tehtävät eivät pääty voimajohdon valmistumiseen,
vaan siitä työ oikeastaan vasta alkaa. Tarkastukset tehdään kesäisin,
kunnossapitotöitä puolestaan ympäri vuoden.
Suomen kantaverkko on yksi Euroopan luotettavimmista sähkönsiirtäjistä. Siitä huolimatta vika- ja häiriötilanteita tulee vastaan noin 300 kertaa vuodessa. Kaikkia niitä ei kuitenkaan tarvitse lähteä korjaamaan paikan päälle. Siitä pitää huolen kantaverkon relesuojaus.
Fingrid kehittää sähkömarkkinoita mahdollistamaan jouston käyttö sähköjärjestelmän tehokkaassa hallinnassa. Äskettäin päättyneessä OneNet-hankkeessa testattiin jouston hankintaa verkkoyhtiöiden tarpeisiin.
Asta Sihvonen-Punkka siirtyi vuoden alussa Fingridin toimitusjohtajaksi varatoimitusjohtajan ja sähkömarkkinajohtajan tehtävistä.
Uuteen työhön kuuluu tuttujen asiakokonaisuuksien lisäksi uuden
omaksumista ja hiukan myös luopumisen tuskaa.
Fingrid Oyj
Läkkisepäntie 21
00620 Helsinki
Puh. 030 395 5267
Fingrid.fi
Evästeasetukset
Tietosuojaseloste
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle varman sähkön ja muovaamme kustannustehokkaasti tulevaisuuden puhdasta, markkinaehtoista sähköjärjestelmää.