Irlannin sähköverkko on nykyään yhdistetty sekä Pohjois-Irlannin että Ison-Britannian verkkoihin. EirGrid omistaa ja ylläpitää East West Interconnector -yhdysjohtoa, joka kulkee Irlannin ja Walesin välillä.
Tällä hetkellä EirGrid rakentaa yhdessä ranskalaisen kantaverkkoyhtiö RTE:n kanssa 575 kilometrin pituista yhdysjohtoa Ranskaan, Celtic Interconnectoria. Se on osittain EU:n rahoittama ja valmistuu vuonna 2026. Nämä yhteydet tukevat toimitusvarmuutta ja uusiutuvien energialähteiden integroimista sähköjärjestelmään.
”Koska olemme saarella, meille on tärkeää olla yhteydessä muihin verkkoihin. Irlannin verkko onkin synkronoitu Pohjois-Irlannin verkon kanssa ja lisäksi HVDC-yhteys kulkee Isoon-Britanniaan Walesin kautta. Teemme yhteistyötä naapurimaiden kanssa siirtyäksemme yhdessä kohti uusiutuvan energian tulevaisuutta”, EirGridin tulevaisuuden toimintojen johtaja Eoin Kennedy sanoo.
Valtaosa sähköstä pian uusiutuvista lähteistä
Vuonna 2020 noin 40 prosenttia Irlannin sähköstä oli peräisin uusiutuvista energialähteistä, mutta maan
hallituksen linjauksen mukaan pyrkimyksenä on saavuttaa 80 prosentin osuus vuoteen 2030 mennessä.
Tuulivoimalla on suuri merkitys tässä muutoksessa, ja tällä hetkellä 34 prosenttia Irlannin sähköstä tuotetaan maatuulivoimalla. EirGrid valmistelee kantaverkkoa uusiutuvia energiamuotoja varten, sillä sen on oltava aiempaa vahvempi ja joustavampi.
”Tällä hetkellä tärkeimmät energialähteemme ovat kaasu ja maatuulivoima. Seuraavaa askelta uusiutuvan energian kehityksessä hallitsee merituulivoima, sillä hallitus tavoittelee 5 gigawatin edestä merituulivoimaa vuoteen 2030 mennessä”, Kennedy kertoo.
Myös aurinkoenergiaan panostetaan yhä enemmän.
”Viime vuosikymmenen aikana EirGrid on ottanut suuria harppauksia uusiutuvan energian käytössä verkossaan, ja nyt 75 prosenttia verkon sähköstä voi tulla uusiutuvista energialähteistä milloin tahansa. Tulevaisuudessa tarvitsemme lisää energian varastointia ja verkkojen yhteenliittämistä.”
Siirtyminen kohti vihreää energiaa edellyttää, että kantaverkkoyhtiön palvelukseen rekrytoidaan lisää ihmisiä, joilla on taitoja työskennellä uusiutuvan energian parissa.
”Markkinoilla on kova kilpailu, ja meidän on tehtävä tiivistä yhteistyötä yliopistojen sekä tutkimuslaitosten kanssa varmistaaksemme uusien, ammattitaitoisten työntekijöiden saatavuuden”, Kennedy sanoo.