Ihmisoikeudet Fingridissä – know and show

Ihmisoikeudet peilautuvat Fingridissä paperilta teoiksi joka päivä. Jokaisella fingridläisellä on vastuu edistää ihmisoikeuksia työssään, kirjoittaa kehityspäällikkö Satu Vuorikoski. JULKAISTU 8.12.2017.
Jaa

Sunnuntaina 10. joulukuuta vietetään ihmisoikeuksien päivää. Aihe saattaa tuntua kaukaiselta oman työpöydän äärellä ja tuoda mieleen ankean kuvan työpajasta lämpimämmässä maassa. Miksi siis blogi ihmisoikeuksista Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ja erityisesti Fingridissä, jossa henkilöstöä aidosti kuullaan ja henkilöstön hyvinvoinnista huolehditaan monin tavoin? Taasko jotain uutta HR- ja yritysvastuuhömppää?

Me Fingridissä olemme sitoutuneet kunnioittamaan ihmisiä ja kansainvälisiä ihmisoikeuksia osana toimintaperiaatteitamme: Varmistaaksemme ymmärryksemme olemme tehneet huolellisuusvelvoitteen mukaisen liiketoimintamme ihmisoikeusvaikutusarvioinnin ja tunnistaneet ihmisoikeusasioiden yhteyksiä nykyisiin käytäntöihimme. Paperityötä tärkeämpää on kuitenkin sitä seuraava ihmisoikeusasioiden konkreettinen ja sujuva yhdistäminen arjen työhömme ja riskien hallintaan. Pelkkä know ei riitä, vaan tarvitaan myös jatkuva show. Tekoja!

Tekojemme avulla huomaamme, että voimme varmistaa ihmisoikeusvastuun toteutumista tutuissa jutuissa esimerkiksi huolehtimalla tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta sekä edistämällä monimuotoisuutta. Ihmisoikeuskieli onkin monesti ”kadonnut” kun kansainvälisiä ihmisoikeusnormeja on muunnettu osaksi kansallista oikeusjärjestelmäämme, ja puhummekin täsmällisemmin vaikkapa työelämää sääntelevistä tai syrjinnän kieltävistä lakipykälistä. Näiden asioiden toteuttaminen liittyy käytäntöihimme aina rekrytoinnista työsuhteen elinkaaren loppuun saakka, eikä se ole vain henkilöstöhallinnon hommaa, vaan se kuuluu meille kaikille. Huolehdimme ihmisoikeuksista myös varmistaessamme tietosuojaa tai työturvallisuutta. Ihmisoikeusnäkökulma voi liittyä myös ympäristöasioihin, kun esimerkiksi arvioidaan kemikaaliturvallisuutta.

Fingridin oman toiminnan lisäksi ihmisoikeudet on huomioitava vastuullisesti ja läpinäkyvästi alihankintaketjuissa, kuten valtion omistajaohjauskin korostaa. Ihmisoikeusasiat liittyvät hankkeissamme sekä palvelutoimittajien kanssa toimimiseen että maanomistajien kohtaamiseen, kun rakennamme ja huollamme sähköverkkoinfraa toisten mailla. Haluamme edistää ihmisoikeuksien toteutumista Suomen ulkopuolella myös arvioimalla ihmisoikeusvaikutukset osana normaalia riskinarviointiamme ja hankkimalla turvallisissa työolosuhteissa ja inhimillisillä työehdoilla valmistettuja tavaroita ja palveluita. Merkittävänä tilaajana meillä on onneksi myös todellista vaikuttavuutta, mikä voi näkyä vaikkapa tuotantotilan paloturvallisuuden paranemisena tai paikallisten työntekijöiden aiempaa parempana suojautumisena terveydelle haitallisilta kemikaaleilta tai melulta.

Näiden asioiden edistämiseksi teemme tärkeää yhteistyötä niin suorien sopimuskumppaniemme kuin hankintaketjun seuraavan lenkin takana olevien alitoimittajien kanssa erityisesti maissa, joissa lait ja viranomaistoiminta eivät takaa ihmisoikeuksien olevan työntekijöiden kannalta yhtä hyvin kuin Suomessa. Mahdollisissa ristiriitatilanteissa meidän on ryhdyttävä etsimään keinoja kansainvälisesti tunnustettujen ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi.

Ihmisoikeusvaikutukset voivat onneksi olla myös positiivisia, vaikka ne tyypillisesti mielletäänkin negatiivisiksi. Olennaisiin ihmisoikeuksiin lukeutuvat oikeus elämään ja terveyteen, joiden toteutumista me Fingridissä osaltaan varmistamme ylläpitämällä ja kehittämällä yhteiskunnallemme tärkeää sähkönsiirron infrastruktuuria.

Juhlistetaan ihmisoikeuspäivänä oikeuksiamme ja muistetaan myös vastuumme ja mahdollisuutemme edistää ihmisoikeuksien toteutumista omissa työtehtävissämme. Kehitetään ja arvioidaan toimintatapojamme Fingridissä tässäkin mielessä jatkuvasti.

Hyvää ihmisoikeuksien päivää!

Blogin kirjoittaja Satu Vuorikoski on Fingridin kehityspäällikkö, yritysvastuu.

Uusimmat artikkelit
Lue myös