Varavoimalaitoksilla on monia hankalia tiloja, joissa Fingridin työntekijät ja palveluntoimittajat työskentelevät. Usein tila itsessään ei ole ahdas, mutta sinne kuljetaan ahtaan kulkuaukon kautta.
Esimerkiksi sairaskohtauksen tai tapaturman vuoksi toimintakyvyttömän ihmisen pelastaminen tällaisesta tilasta voi olla hankalaa.
”Varavoimalaitoksilla ahtaiksi luokiteltuja tiloja ovat muun muassa kaivot, savukaasukanavat, polttokammiot, ilmanottokanavat ja polttoainesäiliöt”, Fingridin työsuojelupäällikkö Maija Nurmi kertoo.
Jokainen ahtaissa tiloissa työskentelevä harjoittelee pelastamista säännöllisesti. Fingridin järjestämiä yhteisharjoituksia on 1–2 vuoden välein, ja omatoimista harjoittelua tehdään useita kertoja vuodessa.
Myös uudet työntekijät perehdytetään aina työturvallisuuteen ahtaissa tiloissa.
”Kaikilla varavoimalaitoksilla on saatavilla kattava välineistö, ja työntekijöillä on lupa harjoitella pelastamista työpäivän aikana. Näin harjoituksen opit saadaan jalkautettua työpaikalle”, Nurmi sanoo.
Huutokoskella käytännölliset pelastusharjoitukset
Elokuun alussa Huutokosken varavoimalaitoksella järjestettyyn koulutukseen osallistui kaksi kahdeksan hengen ryhmää, jotka edustivat kahta palveluntoimittajaa, Patria Aviationia ja Elcoline Industrial Serviceä. Kouluttajana toimi Kärnä Oy.
Huutokosken varavoimalaitoksella oli käynnissä vuosihuolto, joten ahtaisiin tiloihin oli mahdollista mennä sisään.
”Koulutus oli erittäin käytännöllistä”, Nurmi toteaa.
Koulutuksen aikana tutustuttiin välineisiin, ja jokainen osallistuja pääsi toistamaan harjoitellut liikkeet monta kertaa.
”Välineinä käytettiin esimerkiksi monelle työntekijällemme tuttuja valjaita ja köysiä, joita käytetään myös putoamisvaarallisessa työssä. Osallistujat saivat niiden käyttöön hyviä vinkkejä, jotka helpottavat myös jokapäiväistä työtä. Uskomme, että ohjeet toimivat niin hyvin, että osallistujat jakavat niitä myös työkavereidensa kanssa.”