”Aikoinaan Imatran Voima teki kaiken itse oman henkilökunnan voimin. Kilpailutuksen alettua 1980-luvulla alkoi näkyä jo muitakin haalareita meidän sähköasemillamme. Silloin sitä mietti, että osaako joku muukin tehdä näitä töitä”, Antti Puuska hymähtää muistellessaan uransa alkuvuosia.
Vuosien saatossa sähköasemien rakentamiseen on tullut yhä enemmän vakioituja toimintamalleja ja ratkaisuja. Niiden avulla projektit ovat nopeutuneet, laatu on parantunut ja kustannuksista on tullut hallittavampia. Aiemmin huollot seurasivat ennalta laadittua aikataulutusta, mutta nykyisin laitteiden huolto perustuu yhä useammin sensorien antamaan reaaliaikaiseen tietoon tosiasiallisesta tarpeesta.
”Iso muutos oli kaukokäyttöjärjestelmien tulo 1970-luvulla. Sen ansiosta pystyttiin keskittämään sähköasemien valvontaa ja suorittamaan sähköasemalaitteiden ohjauksia eri valvomoista.”
Yksi suurimmista muutoksista on ollut suhtautuminen työturvallisuuteen. Puuska kuvailee, kuinka esimerkiksi henkilösuojaimien kehitys on ollut huimaava.
Tällä hetkellä Antti Puuskan vastuualueen isoin projekti on Vantaan Tammistossa, jossa 40 vuotta vanha 110 kilovoltin ulkokytkinlaitos korvataan vastaavalla sisäkytkinlaitoksella.
Käyttöasiantuntijana Puuskan tehtävänä on muun muassa vastata sähköturvallisuudesta ja keskeytysjärjestelyistä. Työhön sisältyy myös projektinvalvontaa.
”Valvonta ja työmaakokouksiin osallistumiset ovat tarkoittaneet viikoittaisia vierailuja työmaalla. Vastaan osaltani siitä, että työt tehdään määräysten mukaan ja turvallisesti. Selkäytimessä on aina täytynyt pitää ajatus, että kaikki pääsevät terveinä kotiin työpäivän jälkeen Fingridin työmailta.”
Puuska pitää kesällä 2020 alkanutta Tammiston projektia yhtenä uransa haastavimmista laajuutensa, sijaintinsa sekä siihen liittyvien sähkö- ja työturvallisuushaasteidensa johdosta. Koska Tammisto toimii toisena pääkaupunkiseutua syöttävänä muuntoasemana, käyttövarmuuden on pitänyt olla mahdollisimman korkeaa luokkaa.
Tammiston sähköaseman käyttöönotoissa Antti Puuska ei ole mukana. Pitkä, kuudelle vuosikymmenelle ulottuva työura tulee päätökseensä, kun Puuska jää kesän korvalla eläkkeelle.
”Seuraajilleni on tiedossa vilkkaat ajat. Reilut 20 vuotta sitten lähes kaikki yhtiössä tiesivät, missä on projekti menossa, mutta nykyisin niiden määristä ei pysy enää selvillä. Kaiken projektisuman keskellä ei pidä kuitenkaan unohtaa tärkeää kunnossapitosektoria.”