Energiasää ennustaa aurinko- ja tuulienergian paikallisesti

Kesäkuussa 2016 lanseerattu Energiasää on Ilmatieteen laitoksen kehittämä palvelu, joka tarjoaa ennusteen aurinko- ja tuulienergian saatavuudesta paikallisesti Suomessa seuraavan 24 tunnin aikana.
Jaa

Energiasää on osa laajempaa BCDC Energia -hanketta, jossa tutkitaan eri vaihtoehtoja järjestää energiamarkkinat tulevaisuudessa kustannustehokkaasti ja toimivasti.

Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Anders Lindforsin mukaan aurinko- ja tuulivoimatietojen haasteena on, ettei Suomessa ole yhtä keskusrekisteripaikkaa, josta tiedot käytössä olevista tuuliturbiineista tai aurinkosähkölähteistä voitaisiin poimia. Hänen mukaansa paikallisesti kootut, vuorokauden eteenpäin tehdyt ennusteet ovat kuitenkin suhteellisen luotettavia.

– Aurinkoon liittyvät kesäiset pilvitilanteet ovat vaativia, sillä tilanteet voivat vaihdella nopeamminkin kuin tunti tunnilta. Tuulivoimaennusteet ovat sikäli helpompia kuin maan pinnan läheisen tuulen ennustaminen, että ne koskevat olosuhteita vaikkapa 100 metrin korkeudessa maan pinnasta. Siellä eivät paikalliset maastonpiirteet tai rakennukset vaikuta tuulen käyttäytymiseen niin voimakkaasti, vaan tärkeämpää on ilmakehän painekentän käyttäytyminen, Lindfors sanoo.

Uusimmat artikkelit
Lue myös