Energia-ala matkalla asiakkaan luo

Voiko sähköenergiaa brändätä tai voiko energia-alan yhtiö erottua tuotteella, joka on lähtökohtaisesti kaikilla samanlainen? - Kyllä voi, esimerkiksi me suuntaamme vahvaan asiakaskeskeisyyteen, kirjoittaa Fingridin henkilöstöstä ja viestinnästä vastaava johtaja Tiina Miettinen. JULKAISTU 28.9.2016
Jaa
brandiseminaari-reykjavik
Fingrid esitteli brändilupaustaan kansainvälisessä energia-alan seminaarissa Reykjavikissa syyskuussa.

Usein riittää selkeä visio ja voimakas tahtotila ponnistella sen eteen. Islantilainen, energia-alan brändaukseen erikoistunut yrittäjä Fridrik Larsen toteutti pitkäaikaisen unelmansa: hän järjesti tämän vuoden syyskuussa tiettävästi maailman ensimmäisen kansainvälisen energia-alan brändiseminaarin, jossa oli noin 200 energia- ja markkinointialan ammattilaista ympäri maailman Aasiasta Amerikkaan.

Ehkä hieman yllättäen seminaarissa keskusteltiin vahvasti brändäyksen tarpeellisuudesta. Voivatko energian myyntiyhtiöt erottautua tuotteellaan, joka lähtökohdiltaan on kaikilla samanlainen? Sähkö on sähköä, siihen on vaikea liittää erilaisia attribuutteja lukuun ottamatta linkitystä sähkön tuotantomuotoon. Mutta toisaalta, onhan banaanikin vain banaani, silti tunnetuin banaani on varmasti Chiquita.

Energia-alalla on paljon monopolitoimijoita verkkoliiketoiminnassa, ja joidenkin mielestä monopolin ei tarvitse brändätä itseään. Ala onkin perinteisesti ollut hyvin tuotantokeskeinen asiakaslähtöisyyden kustannuksella. Miksi välittää brändistä, jos asiakas ei pysty valitsemaan verkkoyhtiöiden välillä? Vastaus on yksinkertainen. Ymmärrys siitä, millainen olet sisimmältäsi, luo selkeyttä ja järjestystä niin viestintään kuin asiakastoimintaan.

Brändäus auttaa meitä erottautumaan muista yhtiöistä. Brändilupaus asiakkaille antaa luvan odottaa meiltä tietynlaista käytöstä, mikä puolestaan väistämättä tehostaa toimintaamme ja alamme aidosti käyttäytyä lupauksen mukaisesti. Hyvä maine kantaa pitkälle myös hankalissa tilanteissa. Irlantilainen kantaverkkoyhtiö Eirgrid oppi tämän kantapään kautta, kun vuonna 2013 kuluttajat käynnistivät vahvan kampanjan yhtiön verkonrakennusprojekteja vastaan. Tuntematon, kasvoton yhtiö koettiin arrogantiksi.

Fingrid on kantaverkkoyhtiö, monopoli, joka toimii b-to-b-markkinoilla. Haluamme erottautua muista kantaverkkoyhtiöistä inhimillisellä toiminnalla ja vahvalla asiakaskeskeisyydellä. Olemme ensisijaisesti olemassa asiakkaita ja yhteiskuntaa varten. Meidän tehtävänämme on huolehtia Suomen sähköjärjestelmän tasapainosta joka sekunti. Kannamme vastuuta, olemme avoimia ja helposti lähestyttäviä, emmekä pelkää olla rohkeita ja uudistua ympäröivän yhteiskunnan mukana.

Olemme laatineet oman brändilupauksemme kertoaksemme millaisia olemme, miten me kohtaamme asiakkaamme ja muut sidosryhmämme. Brändilupaus on työnantajamaineemme perusta, sillä haluamme yhtiöön alan parhaat asiantuntijat. Mutta ennen kaikkea haluamme jatkossakin toimia ilman vahvaa ohjausta, sähköjärjestelmää ja sähkömarkkinoita kehittäen. Asiakkaille ja yhteiskunnalle annettu lupaus mahdollistaa tämän ja toimii suojana vaikeuksien varalta. Vahva brändi ohjaa työntekijöitä toimimaan oikein ja toisaalta antaa luvan toimia itsenäisesti.

Toki brändin on oltava muuta kuin viestinnällinen ulostulo, tekojen ja sanojen on vastattava toisiaan. Vain siten syntyy luottamus brändiin. Avain hyvään maineeseen on avoin keskustelu asiakkaan kanssa, missä työssä energia-ala ei ehkä ole onnistunut parhaimmalla tavalla. Brändi ei koskaan ole itsetarkoitus, vaan jokaisella brändillä tulee olla merkitystä ihmisille, auttaa jokaista elämään parempaa elämää.

Vaikka maineen rakentamisen tärkeyttä mietittiin, lopuksi Fidrik Larsenin suulla todettiin yhteen ääneen, että energia-alan on syytä brändäta itseään, kuunnella asiakasta entistä enemmän ja muutenkin tulla lähemmäksi tavallista kuluttajaa. Moni toimija niin on jo tehnytkin. Uusiseelantilainen Powershop ehkä kaikkein innostavimmalla tavalla: he pyrkivät ennen kaikkea pitämään hauskaa asiakkaiden kanssa, tarjoamaan Poweria, jota voi rakastaa.

Katso meidän brändilupauksemme!

 

 

BLOGGAAJA

tiina-miettinen
Tiina Miettinen

Fingridin henkilöstöstä ja viestinnästä vastaava johtaja

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Yksi vastaus

  1. Fingrid rakentaa brändiään tuloksekkaasti ! Vahva brändi vaikuttaa positiivisesti sisäiseen yhteisöllisyyteen, mutta se vahvistaa myös työnantajamielikuvaa. Uskon, että monelle työnhakijalle avoin tiedottaminen, Fingridin julkaisemat videot ja liiketoiminnasta kertominen vahvistavat mielenkiintoa hakea töihin yhtiöön. Helppo lähestyttävyys voidaan kokea jopa hieman yllättävänä huomioiden toimialan ainutlaatuisuus ja perinne, mutta tässä tapauksessa yllättävyys lisää varmasti vetovoimaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös