Biohajoavia esteriöljyjä muuntajiin?

Kantaverkon suurjännitemuuntajassa voi olla jopa 100 tonnia mineraaliöljyä sähköeristeenä ja jäähdytysväliaineena. Muuntajaöljyihin liittyvien ympäristöriskien toteutumisen todennäköisyydet ovat erittäin pieniä, mutta silti niihin on tarpeen varautua.
Jaa

Fingridin ympäristöasiantuntija Jenni-Julia Saikkonen on perehtynyt siihen, miten mineraaliöljyjen sijaan käytettävät myrkyttömät ja biohajoavat esteriöljyt vaikuttavat suurjännitemuuntajien ympäristöriskien hallintaan.

”Suurin muuntajiin liittyvä riski on muuntajapalo. Sellaisen yhteydessä muodostuva lämpö, savu sekä mahdollisesti muuntajasta vuota öljy ja öljyinen sammutusjätevesi muodostavat riskin niin ympäristölle, turvallisuudelle kuin sähkönsiirrollekin”, Saikkonen kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että muuntajapalot ovat erittäin harvinaisia; Suomessa sellainen on tapahtunut viimeksi 1980-luvulla.

Saikkonen löytää monia esteriöljyjen käyttöä puoltavia ominaisuuksia. Yksi tärkeimmistä on, että esteriöljyn leimahduspiste on korkeampi kuin mineraaliöljyn.

”Käytännössä esteriöljy on palamatonta.”

Sen seurauksena esteriöljyjä käytettäessä muuntajissa voitaisiin paloturvallisuuden takia olevat turvavälit jättää merkittävästi pienemmiksi, eikä muuntajapalon varalta tarvittaisi suojaseiniä tai sammutusjärjestelmiä. Öljyvuodon ja sammutusveden varalle olevaa suoja-allastilaa tarvittaisiin myös nykyistä vähemmän.

Esteriöljy pidentää myös mahdollisesti muuntajan käyttöikää, ja lisäksi muuntajaa voidaan kuormittaa korkeammalla teholla.

Haasteitakin riittää ratkaistavaksi: Uusiutuvista raaka-aineista valmistetut luonnolliset esteriöljyt ovat ainakin lähes hiilineutraaleja. Kylmässä ilmassa luonnollinen esteriöljy muuttuu jähmeäksi, joten se rajoittaa niiden käyttöä. Jähmettymisongelmaa ei ole synteettisissä estereissä, jotka valmistetaan petrokemian sivutuotteista.

Esteriöljyt ovat myös jonkin verran perinteisiä muuntajaöljyjä kalliimpia, mutta hintaero on viime vuosina tasoittunut.

”Esteriöljyjä on käytetty matalamman jännitetason laitteissa, mutta suurjännitelaitteissa käyttökokemuksia on maailmanlaajuisesti hyvin vähän. Tähän tarvitaan pioneerityötä, ja Fingrid onkin tilaamassa ensimmäistä esteriöljyeristeistä laitetta pohjavesialueella sijaitsevalle sähköasemalleen.”

Uusimmat artikkelit

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue myös