uusiutuva energia

Kantaverkko

Superlatiivien tuulipuisto liittyy kantaverkkoon järeällä liitynnällä

YIT ryhtyy rakentamaan Keski-Pohjanmaan Lestijärvelle tuulipuistoa, josta tulee Suomen suurimpia. Superlatiiveja riittää, sillä tuulipuisto liitetään kantaverkkoon järeällä 400 kilovoltin liityntäjohdolla. Fingridissä odotetaan 400 kilovoltin liityntöjen lisääntyvän samalla kun puistot ja muut asiakaskohteet kasvavat. Lestijärven kunnalle tuulipuisto on lottovoitto.  

Kantaverkko

Imatran vesivoimalaitoksesta kansainvälisiin sähkömarkkinoihin

Imatran vesivoimalaitos otettiin käyttöön toukokuussa 1929, ja koko Suomi oli ylpeä suurimmasta vesivoimalastaan. Tuolloin uskottiin, että uuden voimalaitoksen sähköntuotanto riittää Suomen tarpeisiin ikuisiksi ajoiksi. Nykyään Imatran osuus Suomen sähköntuotannosta on noin puolitoista prosenttia. Sähkömarkkinat ovat käyneet läpi täydellisen muodonmuutoksen Euroopassa, Pohjoismaissa ja Suomessa viimeisen 20 vuoden aikana.

Kantaverkko

Tuulivoiman kapasiteetti tuplaantuu – maatuulivoima kasvaa ilman tukia

Koronakriisi voi viivästyttää tuulivoimahankkeita tänä vuonna, mutta vasta tulevan taantuman vaikutukset ja sähkönkulutuksen kehitys ratkaisevat, näkyvätkö vaikutukset tuulivoimatuotantoon pidemmällä tähtäimellä. Tällä hetkellä kehitys kuitenkin vaikuttaa lupaavalta.

Kantaverkko

Pohjoismaiden suurin akkuvarasto nousee Yllikkälään

Kun ranskalainen uusiutuvan energian edelläkävijä Neoen halusi rakentaa Pohjoismaiden suurimman akkuvarastoyksikön Suomeen, Fingrid oli valmiina tarjoamaan apuaan. Neoen etsi sopivaa tonttia, johon Fingrid tarjosi ratkaisun.

Näkökulma

Viisas energiastrategi ymmärtää ruohonjuuritasoa

Suomi on asettanut itselleen todella kunnianhimoisen ilmastotavoitteen: Suomi on ilmastoneutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen! Keskeinen päästövähennyskeino on teollisuuden, lämmityksen ja liikenteen päästöjen poistaminen sähköistämällä, avaa energiastrategista keskustelua Fingridin toimitusjohtaja Jukka Ruusunen.

Näkökulma

Energiamurros innostaa innovointiin

Tutkimus, uuden kehittäminen ja innovointi ovat energia-alalla ajankohtaisempia kuin koskaan. Energiamurros ja puhtaan sähköjärjestelmän rakentaminen edellyttävät uutta ajattelua ja kannustavat kehittämään uusia ratkaisuja. Näin on myös meillä Fingridissä, kirjoittaa teknologiapäällikkö Jussi Matilainen.

Sähkömarkkinat

Sektori-integraatio auttaa tehotasapainon hallinnassa

Sektori-integraatio tarkoittaa eri energiasektorien yhdistämistä niin, että ne voivat tasapainottaa toistensa kulutus- ja tuotantopiikkejä. Sähkö, lämpö, kaasu ja liikenne yhdistetään siinä toisiaan tukeviksi sektoreiksi. Mutta mitä tämä edellyttää sähköjärjestelmältä ja kantaverkolta?

Kumppanit

Monialayrittäjä luottaa aurinkovoimaan

Ilmastonmuutoksen torjunnassa yritys kuin yritys voi kantaa kortensa kekoon. Yksi esimerkki on vaasalainen painotalo ja monialayritys UPC Print, jonka sähkönsaantia turvaa oma aurinkovoimala.

Tässä kaikki artikkelit.