työturvallisuus

Turvallisuus

Ennakointi luo turvallisuutta

Työympäristön, olosuhteiden ja itse työn suunnittelu etukäteen määrittää suurelta osin, pystytäänkö töitä tekemään terveellisesti ja turvallisesti. Jos työturvallisuutta ei ole otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa, sen turvallinen suorittaminen on usein hyvin haastavaa. Kuvittele esimerkiksi elementeistä tehtävä rakennus, jonka suunnittelussa ei olisi otettu asennusaikaista työturvallisuutta lainkaan huomioon. Saataisiinko rakennustyö tehtyä turvallisesti – Ei varmaankaan.

Turvallisuus

Vältä riskit sähkötyössä

Voimajohtojen ja sähköasemien parissa työskenteleville sähkötyöturvallisuuden huomioiminen on osa päivittäistä työtä. Tyypillisiä vaaratilanteita aiheuttavat verkkoon indusoituva latausjännite ja muiden verkkojen läheisyys.

Turvallisuus

Kasvustonkäsittelyssä maltti on valttia

Voimajohtojen kunnossapidossa kasvustonkäsittelyllä on merkittävä rooli. Raivaussahan käsittely aiheuttaa toisinaan tapaturmia ja vaaratilanteita, eikä turvallisuusohjeiden noudattamista voi liiaksi korostaa.

Turvallisuus

Työturvallisuuden keskiössä (olemme me kaikki)

Työturvallisuuden kannalta vuosi 2020 oli Fingridin työmailla heikko. Teimme toimittajiemme kanssa paljon töitä työturvallisuuden eteen. Poissaoloon johtaneita työpaikkatapaturmia sattui siitä huolimatta enemmän kuin normaalisti.

Näkökulma

Mieti ennen kuin toimit!

Vuosi 2021 alkaa työturvallisuuskampanjalla, jonka tavoitteena on juurruttaa ”mieti ennen kuin toimit” -ajattelutapa pysyväksi käytännöksi kaikkeen tekemiseen, kirjoittaa Fingridin omaisuuden hallinnan johtaja Timo Kiiveri.

Näkökulma

Hyvät käytännöt jakoon

Työturvallisuuden vuosi 2020 on ollut muutoksen ja poikkeusolojen aikaa. Viimeistään kuluvan vuoden poikkeustilanne on osoittanut, että turvallisuustietoa pitää jakaa mahdollisimman tehokkaasti yli organisaatiorajojen, kirjoittaa Verkon elinkaaren hallinta -yksikön päällikkö Janne Eskelinen.

Turvallisuus

Kristallinkirkas raja: Fingridin tapa toimia ja hyvät käytännöt

Noin vuosi sitten aloitimme Kristallinkirkas raja -hankkeen toimittajilta ja Fingridin asiantuntijoilta saadun palautteen perusteella. Hankkeen tavoitteena on kirkastaa tilaajan ja toimittajien työturvallisuusvastuita Fingridin työmailla ja -kohteissa.

Tässä kaikki artikkelit.