Sähköjärjestelmän muuttuessa energiamurroksen myötä sähkön tuotannon ja kulutuksen välisen tasapainon ylläpidosta tulee yhä haastavampaa. Fingridin vastuulla on sähkön kulutuksen ja tuotannon välisen tasapainon hallinta Suomessa. Käytämme sähköjärjestelmän tasapainotukseen erilaisia reservituotteita, joita hankimme ylläpitämiltämme markkinapaikoilta. Minulta reservimarkkinoiden asiantuntijana kysytään usein, näkyykö energiamurros käytännössä jo reservimarkkinoilla. Kyllä, reservien hankintamäärät ovat olleet kasvussa sekä kokonaan uusia reservituotteita on otettu viime vuosina käyttöön vastaamaan energiamurroksen myötä aiheutuneisiin sähköjärjestelmän tasapainotustarpeisiin:
- 2016 Manuaalisen taajuuden palautusreservin (mFRR) ylössäätökapasiteetin hankinta alkoi säätökapasiteettimarkkinoilla Suomessa
- 2017 Automaattinen taajuuden palautusreservin (aFRR) käyttö vakiintui Pohjoismaissa
- 2020 Nopea taajuusreservi (FFR) käyttöönotto Pohjoismaissa pienen inertian tilanteiden hallitsemiseksi
- 2022 Taajuusohjatun häiriöreservin alassäätötuotteen (FCR-D alas) käyttöönotto Pohjoismaissa ylitaajuushäiriöiden hallitsemiseksi
Tulevina vuosina reservien hankintatarpeet kasvavat edelleen energiamurroksen ja pohjoismaisen tasehallinnan muutosten myötä.
Olkiluoto 3 -voimalaitoksesta tulee Suomen sähköjärjestelmän mitoittava vika (eli suurin mahdollinen yksittäinen vikatapaus), jonka mukaan ylössäätökapasiteetti varmistetaan. Ylössäätökapasiteettia varmistetaan säätökapasiteettimarkkinoilta ja osin myös Fingridin omilla ja pitkäaikaisilla sopimuksilla vuokraamilla varavoimalaitoksilla, joiden vuokrasopimuksia päättyy lähivuosina. Julkaisimme juuri arviot ylössäätökapasiteetin hankinnasta säätökapasiteettimarkkinoilta vuosina 2023 ja 2024.
Vuoden 2023 alussa Fingrid aloittaa manuaalisen taajuuden palautusreservin (mFRR) alassäätökapasiteetin varmistamisen säätökapasiteettimarkkinoilta. Varmistettava alassäätökapasiteetin määrä tulee olemaan aluksi 150 MW, ja sitä kasvatetaan tarjonnan kehittyessä vaiheittain. Tavoitteenamme on varmistaa jatkossa ainakin Suomen alassäätöpuolen mitoittavan vian verran alassäätökapasiteettia, noin 650 MW, eli Suomen ja Viron välinen Estlink 2 – tasasähköyhteys täydellä vientiteholla Viroon.
Myös automaattisen taajuuden palautusreservin (aFRR) hankintaa on tarkoitus tulevaisuudessa edelleen kasvattaa siten, että sitä hankintaan kaikille vuorokauden tunneille. Matalan inertian hallitsemiseksi tarvittavan nopean taajuusreservin (FFR) määrä tulee kasvamaan suuntaajakytketyn tuuli- ja aurinkovoiman osuuden edelleen kasvaessa Pohjoismaissa. Pohjoismaisesti toteutettu taajuusohjattujen reservien (FCR-N ja FCR-D) teknisten vaatimusten uudistus vaikuttanee myös reservien tarjontaan, sillä jatkossa tarvitaan yhä nopeampia reservituotteita.
Reservien hankintalähteet rajoittuneet nykyisessä markkinatilanteessa
Kasvaneiden hankintamäärien lisäksi myös reservien hankintahinnat ovat olleet viime aikoina aiempaa korkeammalla tasolla johtuen erityisesti Venäjän reservikaupankäynnin keskeytymisestä ja yleisestä epävarmuudesta sähkömarkkinoilla, mikä näkyy korkeina sähkön markkinahintoina, sekä yhteispohjoismaisten automaattisen taajuuden palautusreservin (aFRR) markkinoiden käyttöönoton viivästymisestä. Venäjän sähköntuonnin päätyttyä myös reservien hankinta Venäjältä loppui. Fingrid on aikaisemmin hankkinut Venäjältä aiemmin automaattista taajuuden palautusreserviä (aFRR) ja taajuusohjattua käyttöreserviä (FCR-N). Toteutuneet reservien hankintamäärät ja hinnat ovat nähtävillä Fingridin kotisivuilla.
Fingrid kehittää reservimarkkinoita
Kehitämme aktiivisesti reservimarkkinoita, mikä osaltaan turvaa reservien riittävyyttä ja kustannustasoa. Automaattisen taajuuden palautusreservin (aFRR) hankintamahdollisuuksien loputtua Venäjältä ja Ruotsista, luovuimme kesäkuussa 2022 asettamastamme rajoituksesta hankkia enintään 35 MW automaattista taajuuden palautusreserviä (aFRR) Virosta. Pyrimme laskemaan reservimarkkinoiden minimitarjouskokoja, esimerkiksi säätökapasiteettimarkkinoilla tarjouskoko pienenee viidestä yhteen megawattiin 20.7.2022 alkaen. Manuaalisen taajuuden palautusreservin (mFRR) säätökapasiteettimarkkinat tullaan uudistamaan viikkomarkkinoista tuntitason hankinnaksi viimeistään alkuvuonna 2023.
Lisäksi helpotamme aggregointia eli reservitarjouksen koostamista useista pienemmistä kohteista ja toimitusketjun ulkopuolisen reservitoimittajan osallistumista reservimarkkinoille. Esitimme toukokuussa 2023 voimaantuleviin reservitoimittajien ehtomuutoksiin muun muassa itsenäisten aggregaattorien sallimista automaattisessa taajuuden palautusreservissä (aFRR) nykyisten taajuusohjattujen reservien (FCR-N ja FCR-D) ja nopean taajuusreservin (FRR) ohella. Ehtomuutokset on toimitettu Energiavirastolle vahvistettavaksi.
Selvitämme parhaillaan mahdollisuuksia ottaa käyttöön hintasuojaustuotteita reservikapasiteettimarkkinoille nykyisten D-1 markkinoiden rinnalle. Suojaustuotteilla voitaisiin toisaalta tarjota varmuutta reservitoimittajille investointeihin ja toisaalta edesauttaa reservikustannusten hallintaa ja varmistaa nykyisten säätöresurssien saatavuutta.
Kansallisten reservimarkkinoiden lisäksi kehitämme uusia pohjoismaisia markkinapaikkoja taajuuden palautusreserveille (aFRR ja mFRR) sekä tulee liittymään taajuuden palautusreservien eurooppalaisille energiamarkkinapaikoille.