Sähkökentässä liikkuvaan johdekappaleeseen – tässä tapauksessa polkupyörään – indusoituu sähkövarauksia. Ne eivät pääse purkautumaan, koska pyörän renkaiden kumit eristävät erityisesti kuivalla säällä pyörän metalliosat sähköisesti maasta. Nämä näin muodostuneet varaukset aiheuttavat sen, että polkupyörän varautuneen metallirungon ja maan välillä on tietty potentiaali.
Kun sähkökentässä pyöräilevä ihminen on kädensijojen, satulan sekä polkimien ja kengänpohjien kautta sähköisesti eristetty polkupyörän metallirungosta, muodostuu myös pyöräilijään jokin varaus ja potentiaali. Pyöräilijän potentiaali on erilainen kuin polkupyörän, koska pyöräilijä on esimerkiksi pystysuunnassa erilainen kohde kuin itse polkupyörä. Kohdassa, jossa pyöräilijän kehon paljaan osan ja polkupyörän – esimerkiksi sormenpäiden ja ohjaustangon – väliin jää pieni ilmaväli, voi syntyä pyörän ja pyöräilijän välisestä potentiaalierosta johtuva kipinäpurkaus. Se tuntuu iholla pistävänä tuntemuksena. Nipistelyä ei synny, kun sormet koskettavat polkupyörän tankoa, vaan kun ne ovat juuri koskettamaisillaan sitä.
Vastaavanlainen purkaus voi tapahtua myös esimerkiksi paljaan säären ja pyöränrungon välillä. Purkaukset ovat sinällään vaarattomia, mutta saattavat tuntua epämiellyttäviltä. Purkaukset voi välttää koskettamalla paljaalla kädellä polkupyörän metallista ohjaustankoa koko ajan voimajohdon alta pyöräillessä. Tällöin ihminen ja pyörä ovat samassa potentiaalissa, eikä kipinäpurkausta voi tapahtua. Toinen vaihtoehto on varmistaa esimerkiksi käsineillä ja pukeutumisella, että kaikki paljaat kehonosat ovat eristetyt tai riittävän kaukana pyörän metalliosista.